Magdalan Maria.

Maria Magdalena, esikuva tämän päivän naisille

Kirsi Maaria Koskinen ikonin edessä.
Kuva: Kim Kilpinen

Juna leikkaa itäsuomalaista metsämaisemaa Joensuusta Helsinkiin. Takana on viikko Valamossa. Ensimmäistä kertaa tein tämän retken viisi vuotta sitten. Se oli ensimmäinen ikonimaalauskurssini ja ensimmäinen sukellus Suomen ortodoksisen kulttuurin sydämeen. Minusta oli tullut kirkon jäsen edeltävänä keväänä, ja ajattelin, että viikko Valamossa olisi hyvä tapa päästä syvemmälle ortodoksisuuteen. Niinhän tapahtuikin, mutta sen lisäksi syttyi vahva kipinä ikonien tekemiseen ja niiden sanoman syvempään ymmärtämiseen. Valamossa olen käynyt sen jälkeen joka vuosi, parhaimpina kaksikin kertaa.

Tämän kertaisen kurssin valmiit ikonit siunasi Haminan piispa Sergei. Puheessaan hän lausui, ”että vaikka te naiset ette voikaan olla ortodoksisen kirkon pappeja, voitte te levittää evankeliumien sanomaa ikoneita maalaamalla”. Mutta riittääkö se kaikille? Viime aikoina on ortodoksinaisten keskuudessa ollut havaittavissa jonkinlaista muutosta pohtivaa liikehdintää useammalla taholla. Yhtenä esimerkkinä tämä Mirhantuojat-verkkosivusto, muina esim. Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkolla kokoontuva Naisena kirkossa -piiri sekä Valamossa 15. – 17.9.23 pidettävä seminaari ”Millaista on naisen eletty ortodoksisuus?”, ks. https://ort.fi/uutishuone/2023-06-29/millaista-naisen-eletty-ortodoksisuus

Tässä numerossa keskitytään Magdalan Mariaan, apostolien vertaiseksi ja apostolien apostoliksi nimettyyn Jeesuksen seuraajaan. Häntä kutsutaan myös ilosanoman tuojaksi, sillä ylösnoussut Kristus näyttäytyi ensimmäisen kerran Magdalan Marialle. Kohdattuaan Herransa hän kiiruhti juoksujalkaa takaisin Jerusalemiin viemään viestiä eteenpäin Jerusalemiin, siellä yhä piileskeleville opetuslapsille. 

Kaikki neljä evankelistaa mainitsevat Magdalan Marian nimeltä ja vielä useampaan kertaan. Tämä on jo sinänsä merkittävää, sillä patriarkaalisen kulttuurin vallitessa naiset yleensä sivuutettiin teksteissä. Kirjoitukset osoittavat, että Magdalan Maria oli Jeesukselle rakas ja läheinen. Hän kulki uskollisesti ja rohkeasti Jeesuksen mukana kaikissa tärkeissä tapahtumissa. 

Magdalan Marian muistopäivää vietetään 22.7. On aika nostaa Magdalan Maria ansaitsemalleen jalustalle. Ylösnousemuksen ilosanoman ensimmäisenä ilmoittajana hän voisi olla esikuva myös tämän päivän naisille.

Kirsi Maaria Koskelin, vieraileva päätoimittaja

Free-toimittaja
Espoon ortodoksit ry:n hallituksen jäsen

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest
Larissa Qvintus-Petsalo.

Kirkossa tulee kohdata toinen ihminen, ei vain tehdä ristinmerkkejä, sanoo Larissa Qvintus-Petsalo

– Toisen ihmisen näkeminen ja kohtaaminen vaatii tahtoa. Yksilönä voimme osoittaa uusille ihmisille vieraanvaraisuutta ja antaa kasvot kirkolle.
Helena Nikkanen.

Helena Nikkasen tapaaminen on hurmaava aikamatka

Nykyään Egyptissä seinämaalauksia luova Helena Nikkanen on tehnyt pitkän uran taidekonservaattorina, jonka repertuaariin kuuluu muutakin kuin ikoneja.
Hanna Rajakangas.

Äänisuunnittelija Hanna Rajakangas: Rauha säteilee kirkosta arkeen

Ortodoksinen uskonto on opettanut Hanna Rajakankaalle huolista hellittämistä ja hetkeen heittäytymistä.
Anna-Leena Sipilä.

Puolisoni valinnat eivät ole horjuttaneet omaa uskoani

Ortodoksisuus kutsui näyttelijä Anna-Leena Sipilää jo kauan ennen päätöstä kirkkoon liittymisestä, eivätkä puolison papiksi tulo tai viraltapano ole horjuttaneet hänen uskoaan.
Katinka Ritvanen: Kirkon jäsenenä haluan päästä tekemään ja kokemaan itse

Katinka Ritvanen: Kirkon jäsenenä haluan päästä tekemään ja kokemaan itse

Suuri osa siitä, mitä Katinka käsittää ortodoksisuudeksi elämässään, hän on rakentanut itse, omia valintoja tehden.
Maria Mononen.

Elokuvaohjaaja Maria Mononen: Kuuliaisuus on suurinta vapautta

– Kun ihminen on rehellinen itselleen, ja kun hän puhuu totta, hän kulkee lähemmäksi Kristusta.
Anne Lukkarinen.

Anne Lukkarinen: Kirkko tarjoaa vapauttavan näkökulman naiseuteen 

– Usko kuuluu jokaiseen päivääni, automatkaan, ratsaille nousuun ja työtehtävään. Ilman sitä olisin jollain tapaa vajaa, vain kuori.
Taina West istuu kahvilassa.

Taina West luuli kuolevansa hankeen, kunnes enkeli tuli ja pelasti

Toimittaja ja kirjailija Taina Westillä on ortodoksiset juuret, mutta kirkkoomme hänet liitettiin vasta aikuisiällä.
Maria Colliander seisoo parvekkeellaan.

Maria Colliander: Vanhoillisia ajatuksia naisen paikasta en pysty jakamaan

Maria Colliander, 91, toivoo papeiltamme suvaitsevaisuutta ja pyhäköiltä esteettömyyttä.
Sirpa Koriala: Lasikattoon asti

Sirpa Koriala: Lasikattoon asti

– Se iänikuinen jankutus, ettei nainen voi tai saa tehdä sitä ja tätä. Olen niin kyllästynyt kuuntelemaan sitä. 
Päivi Koskela rakkaan harrastuksensa parissa.

Vakaumuksellisesta uskonnottomasta tuli vakaa ortodoksi

Psykologina uransa tehnyt ja vajaa vuosi sitten eläkkeelle päässyt Päivi Koskela palasi pääkaupungista synnyinseudulleen Pohjois-Karjalaan ja liittyi kirkkoon, johon oli tuntenut vetoa jo pitkään.