
Anne Lukkarinen on tuoreehko ortodoksi Siilinjärveltä, Valamon talkoolainen sekä mielenterveys- ja päihdetyön asiantuntija-kouluttaja. Hän rakentaa pihalleen tsasounaa ja pitää blogia projektin edistymisestä, arjestaan ja uskostaan.
Mitä tsasounalle tapahtuu, kun minua tai puolisoani ei enää ole?
Tsasounan omistamiseen valmistautumisen matka on retki menneeseen ja tulevaan, oletettuun ja yllättävään, tietämättömyyteen ja tiedon etsimiseen. Itselläni tälle tsasounamatkalle lähtiessä ei ollut tarkkaa käsitystä esimerkiksi siitä, kuinka paljon maassamme on ortodoksisia rukoushuoneita. Tiesin toki, että niitä on varsin paljon, monen…
Tsasouna omalle pihalle – miten ja miksi?
Olen Siilinjärvellä perheeni kanssa asuva ortodoksi ja elän parhaillaan niitä ruuhkaisimpia vuosiani. Suonenjoella sijaitseva kotitilani siirryttyä minulle alkuvuodesta 2021. Hyvin pian tilan omistajuuden vaihduttua meille aviomieheni Teron kanssa syttyi ajatus muutosta kotitilalleni joidenkin vuosien kuluttua, kun elämäntilanne sen nykyistä luontevammin…