Pyhän Nikolaoksen tsasouna Valamossa..

Mitä tsasounalle tapahtuu, kun minua tai puolisoani ei enää ole?

Tsasounan omistamiseen valmistautumisen matka on retki menneeseen ja tulevaan, oletettuun ja yllättävään, tietämättömyyteen ja tiedon etsimiseen. Itselläni tälle tsasounamatkalle lähtiessä ei ollut tarkkaa käsitystä esimerkiksi siitä, kuinka paljon maassamme on ortodoksisia rukoushuoneita. Tiesin toki, että niitä on varsin paljon, monen kokoisia ja myös muiden kuin seurakuntien omistamia ja huoltamia. Yksityisomisteisia oletin olevan huomattavasti vähemmän kuin nyttemmin tähänastisen perehtymisen myötä on selvinnyt.

Suomen ortodoksisen kirkon nettisivustoa lähteenä käyttäen Suomessa mainitaan olevan 150 ortodoksista pyhäkköä -kirkkoa ja tsasounaa. Tämä tarkoittanee käytännössä sitä, että seurakunnilla voi olla paikkauntakohtaisesti olla vaihteleva, toisinaan runsaskin määrä eri-ikäisiä ja monen kuntoisia kiinteistöjä huollettavanaan.  Aktiivista, erityisesti suurempien tsasounien rakennuskautta elettiin karjalasta lännemmäksi saapuneiden evakkojen uudelleenasutuksen ja etenkin varsinaisen jälleenrakennuskauden aikana. Dimi Doukas esittelee vuonna 2022 ilmestyneessä kirjassaan Suomen ortodoksisia tsasounia kaikkiaan 89 maamme tsasounaa. Ortodoksisten rukoushuoneiden määrä ei toki tuohon rajaudu vaan se elää jatkuvasti, uusia tsasounia rakennetaan ja samaan aikaan huonokuntoisempia poistetaan käytöstä.  Matkailijalle, jolla on halua vierailla hiljentymässä tai rukoilemassa näissä pienissä pyhäköissä Doukasin kirja on mainio apulainen.

Mikä sitten on ortodoksinen rukoushuone eli tsasouna? Nimenä se juontaa juurensa sanaan, jolla tarkoitettiin hetkipalvelukseen tarkoitettua paikkaa ja tilaa.  Tavallisimmin hirsirakenteiset tsasounat olivat keskeinen ja luonnollinen osa karjalaista kylämaisemaa sekä uskonnon harjoittamista jo 1500-luvulta lähtien. Rakenteista pyrittiin saamaan mahdollisimman kestäviä ja lujia ja toisaalta myös kauniita koska Jumalaa haluttiin palveltavan mahdollisimman hyvin ja siksi laitettiin esille parasta mitä saatiin, toisinaan jopa tapetoitiin alttariseinän pääty. Pappeja oli harvassa ja kyliin saatettiin saada pappi paikalle vain kerran vuodessa. Muuna aikana toimitettiin hetkipalveluksia maallikkoiden toimesta. 

Mitä tsasounalle tapahtuu, kun minua tai puolisoani ei enää ole, tai emme itse enää kykene siitä huolta pitämään? Kuka huolehtii rukoushuoneen kunnosta, praasniekoista ja muusta tarvittavasta meidän jälkeemme? Kuinka siitä ei tule rasitetta seurakunnille? Nämä kysymykset saimme pohdittaviksemme, kun hankeemme alkuselvittelyjä teimme. Kysymykset pysäyttivät ainakin itseni, aktiivista keski-ikää viettävän ihmisen. Ajan toiselle puolelle emme näe, eikä meidän tarvitsekaan. Tsasounan rakentamista suunnitellessa näihin kysymyksiin on saanut pohtia ja etsiä vastausta jo ensivaiheessa, yhdenkään hirren vielä liikahtamatta rakennuspaikalla. 

Omasta tsasounasta haaveilevina olemme mieheni kanssa pohtineet kysymystä siitä, kuinka tsasounamme ei aikanaan koiutuisi rasitteeksi seurakunnalle. Pohdintamme on ollut monitahoista, olemme lisäksi pyytäneet neuvoja ja saaneet niitä. Lopulta päätimme ratkaista asian keskustelemalla perheemme nuorten kanssa asiasta, jonka perusteella teimme päätöksen huolehtia erillisellä sopimuksella ja testamentilla huoltovastuun siirtymisestä siten, ettei se rasita seurakuntaa ja toisi jatkuvuutta pyhäköllemme. 

Toivoisin itse kovasti tsasounamme ilahduttavan useita sukupolvia, jälkeemme eläviä, jos niin on tarkoitettu. Osaltamme yritämme tässä ajassa ja suunnitteluvaiheessa huolehtia ennalta, että niin voisi tapahtua. Itselle rakkaan rukoushuoneen ei soisi tulevan kenellekään, ei myöskään seurakunnalle rasitteeksi vaan tuottavan iloa ja rauhaa pyhien seurassa siellä käyville ja sen haltijoille. Hankkeen tässä vaiheessa on usein ollut tarve ja onneksi myös tila rukoushuokauksille sekä taivaallisten esirukoilijoiden puoleen kääntymiselle. 

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest
Larissa Qvintus-Petsalo.

Kirkossa tulee kohdata toinen ihminen, ei vain tehdä ristinmerkkejä, sanoo Larissa Qvintus-Petsalo

– Toisen ihmisen näkeminen ja kohtaaminen vaatii tahtoa. Yksilönä voimme osoittaa uusille ihmisille vieraanvaraisuutta ja antaa kasvot kirkolle.
Helena Nikkanen.

Helena Nikkasen tapaaminen on hurmaava aikamatka

Nykyään Egyptissä seinämaalauksia luova Helena Nikkanen on tehnyt pitkän uran taidekonservaattorina, jonka repertuaariin kuuluu muutakin kuin ikoneja.
Hanna Rajakangas.

Äänisuunnittelija Hanna Rajakangas: Rauha säteilee kirkosta arkeen

Ortodoksinen uskonto on opettanut Hanna Rajakankaalle huolista hellittämistä ja hetkeen heittäytymistä.
Anna-Leena Sipilä.

Puolisoni valinnat eivät ole horjuttaneet omaa uskoani

Ortodoksisuus kutsui näyttelijä Anna-Leena Sipilää jo kauan ennen päätöstä kirkkoon liittymisestä, eivätkä puolison papiksi tulo tai viraltapano ole horjuttaneet hänen uskoaan.
Katinka Ritvanen: Kirkon jäsenenä haluan päästä tekemään ja kokemaan itse

Katinka Ritvanen: Kirkon jäsenenä haluan päästä tekemään ja kokemaan itse

Suuri osa siitä, mitä Katinka käsittää ortodoksisuudeksi elämässään, hän on rakentanut itse, omia valintoja tehden.
Maria Mononen.

Elokuvaohjaaja Maria Mononen: Kuuliaisuus on suurinta vapautta

– Kun ihminen on rehellinen itselleen, ja kun hän puhuu totta, hän kulkee lähemmäksi Kristusta.
Anne Lukkarinen.

Anne Lukkarinen: Kirkko tarjoaa vapauttavan näkökulman naiseuteen 

– Usko kuuluu jokaiseen päivääni, automatkaan, ratsaille nousuun ja työtehtävään. Ilman sitä olisin jollain tapaa vajaa, vain kuori.
Taina West istuu kahvilassa.

Taina West luuli kuolevansa hankeen, kunnes enkeli tuli ja pelasti

Toimittaja ja kirjailija Taina Westillä on ortodoksiset juuret, mutta kirkkoomme hänet liitettiin vasta aikuisiällä.
Maria Colliander seisoo parvekkeellaan.

Maria Colliander: Vanhoillisia ajatuksia naisen paikasta en pysty jakamaan

Maria Colliander, 91, toivoo papeiltamme suvaitsevaisuutta ja pyhäköiltä esteettömyyttä.
Sirpa Koriala: Lasikattoon asti

Sirpa Koriala: Lasikattoon asti

– Se iänikuinen jankutus, ettei nainen voi tai saa tehdä sitä ja tätä. Olen niin kyllästynyt kuuntelemaan sitä. 
Päivi Koskela rakkaan harrastuksensa parissa.

Vakaumuksellisesta uskonnottomasta tuli vakaa ortodoksi

Psykologina uransa tehnyt ja vajaa vuosi sitten eläkkeelle päässyt Päivi Koskela palasi pääkaupungista synnyinseudulleen Pohjois-Karjalaan ja liittyi kirkkoon, johon oli tuntenut vetoa jo pitkään.