Revontulet taivaalla.

Viesti tuonilmaisista – Koska isä Mitro paljastaa salaisuuden?

Revontulet taivaalla.

Kun isäni saapui äidin hautajaisten jälkeen kotiin, hän järkyttyi asunnon ummehtuneisuudesta. Ikkunoiden avaaminen sen enempää kuin läpiveto eivät auttaneet, vaan happi kerta kaikkiaan väheni joka henkäisyllä. Isästä tuntui kuin hän olisi asunut säilykepurkissa tai muumion haudassa. Vain tuulettimen vieressä pystyi olemaan läähättämättä.

– Vaimo pääsi taivaaseen ja minä jouduin helvettiin, hän kuvaili tuntemuksiaan. 

Myöhemmin selvisi, että ikkunoissa olevat venttiilit olivat jääneet talviasentoon ja ilmanvaihto tyrehtynyt lähes täydellisesti. Asia korjattiin, mutta tämä kesäilta (aamulla oli lähtö Valamoon) piti kestää. Eikä kaapissa ollut tuoretta ruokaa, koska isä ja tyttären perhe olivat häipyneet äidin kuoleman jälkeen mökille heti kun mahdollista ja järjestelleet hautajaisia sieltä käsin. Muistotilaisuuden herkkuja isä ei ollut tajunnut edes maistaa. Hän löysi säilykehernekeiton ja rupesi syömään sitä suoraan purkista. Televisiosta tuli Hitchcockin Psyko, jota tuijottaen isä piti itsensä hengissä kylmällä hernerokalla. 

Silloin soi puhelin. Näytöllä oli tuntematon numero, mutta isä vastasi, koska äidin kuoleman tultua julki moni vanha tuttu oli ottanut yhteyttä. Tämä ääni tuli todella kaukaa, 70-luvulta, eikä isä ollut kuullut sitä ennen. Soittaja oli äidin autokoulunopettaja, joka kuulosti vähän vaivautuneelta. 

– En olisi häirinnyt, mutta vaimon mielestä tämä oli tärkeää, hän sanoi. – Vaimo luki aamulla lehdestä, että Ritva Holmberg on kuollut.

Isä ihmetteli hiukan yhteydenottoa, mutta mies oli ystävällinen ja selkeä, eikä hänen vilpittömyyttään voinut kyseenalaistaa.

– Katsokaas kun näin hänestä viime yönä unta, hän jatkoi. – Siis ennen kuin kuulin kuolemasta. Olen eläkkeellä ja harrastan Norjan tuntureilla vaeltamista. Olin siinä unessa matkalla, ja Ritva Holmberg, jota en ole nähnyt neljäänkymmeneen vuoteen, tuli luokseni sanoen: Täällä tähtien toisella puolella on hyvä olla.” 

Isä kertoi puhelusta vasta, kun perhe oli palaamassa Valamosta. Myöhemmin tytär vei tarinaa eteenpäin ja kaikki menivät kananlihalle. Yhtä äidin ystävää värisytti niin, että hänen oli pakko ottaa huumori avuksi. 

– Mitä se nyt jollekin vanhalle opettajalle ilmestyy? hän marmatti. – Olisihan tässä kavereitakin lähempänä!

Norjalainen uni sai jatkoa isän kuoleman jälkeen. Tytär oli miettinyt puoliksi leikillään, kenelle isä ilmaantuisi – minkä nimiseen uneen astuisi. Hän ei uskonut niihin sokeasti eikä uskaltanut toivoa suoraan, mutta arvuutteleminen oli hauskaa. 

Ja ilmestyihän isä, lähes samassa aikataulussa kuin äiti, noin viikko kuolemansa jälkeen. Ja aivan yhtä hämmästyttävälle henkilölle kuin autokoulun opettaja. Taivaalliset sanansaattajat valikoituvat näköjään jännittävästi elleivät suorastaan irrationaalisesti.

Tytär vastasi puhelimeen. Etäisesti mutta selvästi tuttu ääni avasi keskustelun:

– Päivää. Olettehan Kalle Holmbergin tytär.

Tuttu kysymys. 

– Olen.

– Täällä puhuu Mitro Repo. Milloin ovat hautajaiset?

Mielessä läikähti ensin tunnistaminen – oho, isä Mitro – sitten paine kysymyksen kinkkisyydestä. Mitä jos Mitro halusi tulla hautaamaan isää? Papit oli jo jaettu, eikä entinen meppi kuulunut heihin. Julkkisortodoksit olivat kyllä tunteneet toisensa, mutta eivät läheisesti. Mitro ilmeisesti vaistosi tyttären pelon, koska lisäsi:

– En ole änkeämässä sinne, mutta haluan toimittaa omassa tsasounassani panihidan samaan aikaan. Hän tuli nimittäin uneeni jo ennen kun sain tiedon siitä…

Tytär pelkäsi pyörtyvänsä. Häntä yhtä aikaa huimasi ja huvitti. Mitä hemmettiä vanhemmat oikein ajattelivat? Miksi he eivät tulleet suoraan läheisten uniin vaan käyttivät kiertoteitä?  Ensin norjalainen ja nyt slaavilainen uni; autokoulunopettaja ja persoonallinen pappi. Ainoa järkevä vastaus tuntui olevan, ettei rajatilassa saanut valita kuriiriaan. 

Mitkä isän terveiset sitten olivat? Mitro heittäytyi salaperäiseksi. 

– Kerron vasta kun tapaamme, hän hykerteli.

Se oli vähän ärsyttävää, mutta äänensävystä saattoi päätellä, että uni oli ollut positiivinen. 

Korona ja kohtalo ovat lykänneet tapaamista niin, että unen sisältö on pysynyt arvoituksena. Tytär uskoo kuitenkin, että terveiset ovat samankaltaiset kuin äidillä, sillä erotuksella että tähtien sijalla ovat revontulet. Ne loimusivat niin voimallisina isän hautajaisten aikaan, että kaikki ajattelivat niiden olevan hänen käsialaansa. 

Kun perhe äidin kuoleman jälkeen muisti tätä juhlapäivinä nostamalla maljan tähtien toiselle puolelle, he lisäsivät siihen nyt revontulet, jolloin yhdistelmästä tuli entistä kauniimpi ja lohdullisempi: Terveisiä tähtien ja revontulten tuolle puolen. 

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest
Larissa Qvintus-Petsalo.

Kirkossa tulee kohdata toinen ihminen, ei vain tehdä ristinmerkkejä, sanoo Larissa Qvintus-Petsalo

– Toisen ihmisen näkeminen ja kohtaaminen vaatii tahtoa. Yksilönä voimme osoittaa uusille ihmisille vieraanvaraisuutta ja antaa kasvot kirkolle.
Helena Nikkanen.

Helena Nikkasen tapaaminen on hurmaava aikamatka

Nykyään Egyptissä seinämaalauksia luova Helena Nikkanen on tehnyt pitkän uran taidekonservaattorina, jonka repertuaariin kuuluu muutakin kuin ikoneja.
Hanna Rajakangas.

Äänisuunnittelija Hanna Rajakangas: Rauha säteilee kirkosta arkeen

Ortodoksinen uskonto on opettanut Hanna Rajakankaalle huolista hellittämistä ja hetkeen heittäytymistä.
Anna-Leena Sipilä.

Puolisoni valinnat eivät ole horjuttaneet omaa uskoani

Ortodoksisuus kutsui näyttelijä Anna-Leena Sipilää jo kauan ennen päätöstä kirkkoon liittymisestä, eivätkä puolison papiksi tulo tai viraltapano ole horjuttaneet hänen uskoaan.
Katinka Ritvanen: Kirkon jäsenenä haluan päästä tekemään ja kokemaan itse

Katinka Ritvanen: Kirkon jäsenenä haluan päästä tekemään ja kokemaan itse

Suuri osa siitä, mitä Katinka käsittää ortodoksisuudeksi elämässään, hän on rakentanut itse, omia valintoja tehden.
Maria Mononen.

Elokuvaohjaaja Maria Mononen: Kuuliaisuus on suurinta vapautta

– Kun ihminen on rehellinen itselleen, ja kun hän puhuu totta, hän kulkee lähemmäksi Kristusta.
Anne Lukkarinen.

Anne Lukkarinen: Kirkko tarjoaa vapauttavan näkökulman naiseuteen 

– Usko kuuluu jokaiseen päivääni, automatkaan, ratsaille nousuun ja työtehtävään. Ilman sitä olisin jollain tapaa vajaa, vain kuori.
Taina West istuu kahvilassa.

Taina West luuli kuolevansa hankeen, kunnes enkeli tuli ja pelasti

Toimittaja ja kirjailija Taina Westillä on ortodoksiset juuret, mutta kirkkoomme hänet liitettiin vasta aikuisiällä.
Maria Colliander seisoo parvekkeellaan.

Maria Colliander: Vanhoillisia ajatuksia naisen paikasta en pysty jakamaan

Maria Colliander, 91, toivoo papeiltamme suvaitsevaisuutta ja pyhäköiltä esteettömyyttä.
Sirpa Koriala: Lasikattoon asti

Sirpa Koriala: Lasikattoon asti

– Se iänikuinen jankutus, ettei nainen voi tai saa tehdä sitä ja tätä. Olen niin kyllästynyt kuuntelemaan sitä. 
Päivi Koskela rakkaan harrastuksensa parissa.

Vakaumuksellisesta uskonnottomasta tuli vakaa ortodoksi

Psykologina uransa tehnyt ja vajaa vuosi sitten eläkkeelle päässyt Päivi Koskela palasi pääkaupungista synnyinseudulleen Pohjois-Karjalaan ja liittyi kirkkoon, johon oli tuntenut vetoa jo pitkään.