Kirkkomme lasikatossa on reikiä, mutta tasa-arvoon on vielä matkaa

Ponomarikerhojen tasa-arvosta Mirhantuojiin kirjoittanut uskonnonopettaja ja kasvatustyöntekijä Kaarina Lyhykäinen on tehnyt pitkän uran kasvatuksen ja koulutuksen piirissä. Hän on aina tuntenut saavansa arvostusta työssään ja viihtynyt työyhteisöissä, joissa häntä on kohdeltu hyvin. 

– Se, että saa olla oman työnsä asiantuntija, on yksinkertaisesti palkitsevaa, hän sanoo. 

Naisvihamielisyyttä hän ei ole koskaan joutunut kokemaan, mutta vaikka naiset ortodoksikirkossakin pääsevät nykyään tärkeisiin tehtäviin ja lasikattoon on tullut suuria reikiä, tasa-arvoon on vielä matkaa.

– Peräänkuulutan perinteiden tuulettamista, sillä maallikkotehtävissä ne ovat vaihdelleet suurestikin eri kirkoissa. Ei ole yhtä perinnettä, joka kieltäisi esimerkiksi tyttöjen toimimisen ponomarina tai naisten diakoneina. Naispappeus on isompi kysymys – se vaatisi koko maailman ortodoksisen kirkon yhteistä kantaa – mutta maallikkotasolla tasa-arvoa voisi hyvin edistää. 

Äiti, isoäiti ja intohimoinen opiskelija

Paitsi kasvatuksen ja koulutuksen monitoiminainen, Kaarina on kolmen aikuisen lapsen äiti ja pienen Niio-pojan isoäiti ja intohimoinen opiskelija. Hänellä on useampi tutkinto ja lukuisia lyhyempiä opintokokonaisuuksia CV:ssään teologian, kulttuurintutkimuksen, historian, egyptologian, työ- ja organisaatiopsykologian, klassillisen arkeologian sekä kotieläintieteen aloilta. Eikä uuden oppiminen kyllästytä vieläkään.

– Bongailen esimerkiksi avoimen yliopiston kursseja, jotka sopivat aikatauluuni, ja jos aihe kiinnostaa pitemmälle, haen jatkamaan sitä yliopistoon, Kaarina valottaa systeemiään.

Tahti kuulostaa välillä hurjalta, koska Kaarina ei ole pitänyt juurikaan opintovapaita, vaan tehnyt suurimman osan työn ohessa. Joskus opinnot ovat johtaneet yllättäviinkin suuntiin ja sisältäneet sivupolkuja, joille Kaarinan mukaan kannattaa astua. 

– Kaikkea ei ole pakko saada valmiiksi, mutta haasteille on hyvä antaa mahdollisuus, hän kannustaa ja mainitsee esimerkkinä vuosikymmen sitten suorittamansa alue- ja kulttuurintutkimuksen maisteriohjelman. 

– Tutkin siinä Italian krusifiksitapausta, toisin sanoen krusifiksia luokkahuoneiden seinällä, josta suomalainen Soile Lautsi kanteli Italian eri oikeusasteisiin ja lopulta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. 

Gradu oli jo Kaarinan toinen: ensimmäisen hän teki jo 1994 kirkkohistoriasta Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan.

Mene sinne, missä sinua tarvitaan

Teologiaa opiskellessaan Kaarinan ensimmäinen harjoittelupaikka oli Diakonia-lehdessä, jossa hän kiinnostui viestinnästä. Toimiessaan tällä hetkellä koordinaattorina Ortodoksistossa (kirkon nettisivusto, joka esittelee ortodoksista kasvatusta, opetusta, tietoja ja taitoja), viestinnän ytimessä ovat uskonnosta tiedottaminen ja siitä keskusteleminen. Kolmen vuoden pilottijakso on kiehtova, koska siinä Kaarina saa yhdistää lähes kaikkea hankkimaansa koulutusta, jota ei ole vähän. 

Kun teologian opinnot olivat vielä kesken, Kaarina otti vastaan opetustoimen sihteerin toimen, johon sisältyi muun muassa teema-, koulutus- ja virkistyspäivien järjestämistä, tiedotteiden laatimista ja uskonnon opetuksen koordinoimista. 

– Sillä tiellä olen edelleen, vaikka työnkuva ja nimikkeet ovat ajan saatossa ja organisaatiouudistuksissa muuttuneet, hän kertoo. – Tein ensimmäisenkin graduni siis työn ohessa, ja olen siitä lähtien limittänyt ja lomittanut tehtäviäni. 

Ortodoksisen uskonnon opettajaksi ajautuminen on hyvä esimerkki sivupolulle uskaltautumisesta.

– Se alkoi niin, että kun työhöni kuului myös sijaisten etsiminen, menin itse paikkaamaan kohtia, joihin en löytänyt tekijää. Siinä tuli tutustuttua useampaankin kouluun, joista mieleen ovat jääneet erityisesti Lastenlinnan sairaalakoulu ja eri lukiot. 

Kaunisniemen kauniit muistot

Opetustyö oli sen verran innostavaa, että Kaarina päätti hankkia siihenkin pätevyyden. Se onnistui puolison avulla niin, että isä jäi Helsingin kotiin hoitamaan lapsia, kun äiti suuntasi Joensuun yliopistoon täydentämään pedagogisia ja ortodoksisen teologian opintojaan.

– Niihin kuului myös liturgiset harjoitukset seminaarin kirkossa, Kaarina lisää ja muistelee, että vuosi oli hieno, joskin vaativa perheelle.

– Mieheni Tommi oli graafinen suunnittelija, joten hänelle sopi hyvin ottaa hoitovastuu, mutta matkustin silti aina viikonlopuiksi kotiin, ettei ikävä pääsisi kasvamaan liian isoksi.

Kaarina ja Tommi saivat lapset nuorina. Esikoinen Sofia, keskimmäinen Arttu ja kuopus Maria syntyivät 2000-luvun alussa. Perheen läheinen ystävä isä Heikki Huttunen kastoi vanhemmat lapset. 

– Olimme aktiivisia seurakuntalaisia sekä työn kautta että vapaa-aikana, Kaarina muistelee. 

– Tommi toimi kolme vuotta nuorisotyöntekijän sijaisena ja kävi senkin jälkeen usein Lällyn leireillä yövahtina. 

Läyliäisissä sijaitseva Kaunisniemen leirikeskus tuli lapsille kuin toiseksi kodiksi, koska perhe vietti kaikki pääsiäiset siellä.

– Vain kaksi jäi väliin sairauden takia, ja muutenkin kävimme Kaunisniemessä usein. Kun katson sieltä otettuja valokuvia, muistan heti sen tuoksutkin. Se oli meille todella tärkeä paikka.

Kuvissa suorastaan liikuttavan nuorelta näyttävä Tommi menehtyi äkillisesti kuusi vuotta sitten ja Kaarina jäi leskeksi. Nyt elämäntilanne on valoisampi uuden mieluisan roolin, isoäitiyden myötä. Vaikka työtä ja opintojakin riittää, Kaarinalla on aina aikaa Niiolle. Ja tietysti myös omille, jo kotoa pois lentäneille lapsilleen. 

Ja kauniit muistot kantavat. 

Sikojen rehuista kaksi opintopistettä

Kun vastuu uskonnon opetuksesta 1990-luvun lopussa siirtyi laajemmin kunnille ja kaupungeille, Kaarinan työhön tuli mukaan myös seurakunnan aikuiskasvatus, joka sisältää muun muassa katekumeenikoulun, ikonimaalaus- ja muut kerhot sekä aikuisten kriparit, joita järjestetään tosin harvoin. 

– Olin 10 vuotta Laajasalon opistossa tutorina, ja esimerkiksi harrastajapohjalta ponnistaneet diakonit kulkivat piispojen vaatimuksesta kauttani.

Enää Laajasalossa ei ole ortodoksisen teologian opetusta, mutta tehtävät eivät silti lopu kesken. 

– Kirjoitan tälläkin hetkellä yhtä artikkelia isä Teemu Toivosen kanssa ja olen työryhmässä, jossa suunnitellaan oppikirjoja. 

Teologiaa opiskellessaan Kaarinan pääaineena oli kirkkohistoria, joten oli luontevaa jatkaa siitä eteenpäin ja keskittyä sopivassa elämänvaiheessa yleiseen historiaan. Se vaihe on nyt.

– Ruuhkavuosina tein enemmän muutaman opintopisteen paketteja, Kaarina laskeskelee ja mainitsee egyptologian ja klassillisen arkeologian. – Niistä on muuten ollut hyötyä ussan opena, mutta on mukavaa suorittaa taas laajempikin tutkinto.

Ensi syksynä hänellä on historiankin opettajan pätevyys, joten saa nähdä, mitä uusia polkuja se avaa. 

– Ei hätää, Kaarina hymähtää. – Jos jostain syystä muut hommat loppuisivat, taskustani löytyvät myös maatalouslomittajan paperit. 

Kahden opintopisteen kotieläintiede-kurssille hän eksyi Pohjois-Savossa vietetyn kesäyön jälkeen. Vanhan ystävän kanssa tuli valvottua ja ihailtua maaseutua. 

– Aivan ensimmäiseksi, jo ennen teologian opintoja, kävin Sammatissa emäntäkoulun, Kaarina taustoittaa. – Se oli ammatillinen koulutus, jonka ansiosta opin lypsämään ja tekemään muitakin maataloustöitä. 

Kotieläintiede täydensi tuota kokonaisuutta. 

– Sian rehut tuottivat hankaluuksia, mutta siitäkin tentistä pääsin läpi, Kaarina nauraa.  

Neuloosi ja Britbox

Sanonta ”raskas työ vaatii raskaat huvit” ei toimi Kaarinan kohdalla. Hänen rentoutumiskeinonsa ovat kevyet.

– Luen elämäkertoja ja dekkareita, islantilainen Yrsa Sigurðardóttir on suosikkini. Hänen kirjoissaan ei mässäillä verellä ja väkivallalla, vaan niissä on hienoa henkilö- ja maisemakuvausta. 

Televisiosta Kaarina katsoo suoratoistopalvelu Britboxia, koska on hullaantunut brittiläisiin tv-sarjoihin. 

– Hankin sen ”vain kesäksi”, mutta en ole hennonut luopua vieläkään, hän huokaa. – Ja erityisesti nautin, kun saan neuloa samalla kun katson laadukasta ohjelmaa.

Hän tunnustaa hurahtaneensa kutomiseen niin, että voidaan puhua ”neuloosista”.

Koti-ilta kissan, neuleen ja hyvän kirjan tai tv-ohjelman parissa on parasta siihen asti, kunnes jälkikasvu tulee kylään. Silloin kudin lentää nurkkaan ja töllö menee kiinni, koska eihän mikään ole ihanampaa kuin pienokaisen syliin saaminen. Se on asia, jota varten ei ole tarvinnut hankkia ensimmäistäkään opintopistettä.