Onko oikein ajatella Jumalan tahdon näkyvän silloin, kun asiat tuntuvat helpoilta ja saa toimilleen kannatusta ja kannustusta? Vaiko tuleeko ajatella, että usein Jumalaa kohti pyrkiessä asiat ovat vaikeilta ja saa osakseen vastustusta, sillä vihollinen yrittää vastustaa pyrkimystämme?
Olen ehtinyt jutella Hämeenlinnan alueen ma. kanttorina toimivan Sari Ahposen kanssa vasta muutaman minuutin, kun olemme jo hengellisyyden syvässä päädyssä. Haastattelupaikkana on meluisa herttoniemeläisravintola, jonne olemme tulleet lounaalle. Silti pöytämme ääressä on rauha, joka suojassa on helppo puhua Jumalasta, armosta ja johdatuksesta.
Usko näkyy arjessa
Sari kasvoi ortodoksisessa kodissa mutta osallistui lapsena ja nuorena aikuisena kirkon elämään vain vähän. Vuonna 2008 hän alkoi käydä säännöllisesti tuolloin Mellunmäessä sijainneessa pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen kappelissa. Kaikki alkoi muuttua ja elämä alkoi rakentua ortodoksiselle uskolle.
– Ortodoksisuus on ajattelutapani perusta, joka tarjoaa luottamusta ja turvaa. Voin luottaa siihen, että asiat menevät juuri kuten niiden tarkoituskin mennä. Olen oppinut, kuinka kaikesta pahoista asioista ja ikävistä voi seurata jotain hyvää ja huomannut sen huomannut omassa elämässänikin. Jumala voi muuttaa pahatkin asiat hyväksi. Kielteisiinkin asioihin voi saada merkityksellisen ja tarkoituksellisuuden tunteen, sillä kaikesta voi oppia, Sari tiivistää.
Usko on siitä lähtien ollut mukana Sarin arjessa monin tavoin. Hän on säntillinen kirkossa kävijä, joka pitää huolta myös henkilökohtaisesta rukouselämästään.
– Arkeani rytmittävät aamu- ja iltarukoukset, joista aikoinani pidin kiinni hyvin tiukasti, mutta nyt on tullut pientä lipsumista. Myös ruokapaastoja olen pyrkinyt noudattamaan aina, myös viikoittaisia paastopäiviä. Siinäkin on parantamisen varaa: kanttorin epäsäännöllisen ja reissaamista edellyttävän työn takia tulee välillä lipsuttua, Sari huokaa.
Hän muistelee, kuinka vielä viitisentoista vuotta sitten kirkossamme oli narratiivi, että ruokapaasto ei ole niinkään tärkeää, hengellinen paasto on.
– Se on vähän erikoinen ajatus. Läntisellä puolella ruumis ja henki erotetaan, mutta ortodoksisuuteen kuuluu ruumiin ja hengen erottamattomuus: ne ovat symbioosissa ja yhtä. Hengellinen paasto ei onnistu, jos ei ole ruokapaastoa, ja ruokapaasto ei onnistu, jos ei ole hengellistä paastoa. Ne menevät käsi kädessä, Sari muistuttaa ja sanoo olevansa iloinen, kun heiluri on heilahtanut toiseen suuntaan ja korjausliikettä tapahtunut: ruokapaastotietoutta pidetään enemmän yllä kuin aiemmin, ja kirkon jäsenistö on siitä kiinnostunut.
Myös huivi tuli osaksi Sarin kirkkopukeutumista.
– Olin ensimmäisinä vuosina vähän fundis-moodissa, mihin oli vaikuttanut pappismunkki Serafim Rosen elämäkerran lukeminen, hänen ajattelunsahan oli hyvin konservatiivis-fundamentalistista. Toki ajattelen monista asioista edelleen samalla tavalla, mutta nykyään huivin käyttö on enempi tapa ja tottumus. En vain osaa mennä kirkkoon ilman huivia. Huivin käyttö on myös signaali keholle mennä rukous-moodiin. Pystyn keskittymään paremmin rukoukseen.
Ortodoksisuus on vastalääkettä nykyajan pinnallisuudelle
Sarin nimikkopyhä on Saara, joka sai lapsen vasta vanhalla iällä. Saaran lapseton liitto Abrahamin kanssa puhuttelee Saria, mutta muitakin läheisiä pyhiä hänellä on, esimerkiksi Ksenia Pietarilainen, Matrona Moskovalainen, Serafim Sarovilainen ja Aleksanteri Syväriläinen, jonka nimikkoluostarissaan Syvärillä hän on päässyt käymään kahdesti.
–Reliikkien kunnioittaminen oli kummallakin kerralla hyvin vaikuttava kokemus.
Keskustelumme kuluessa Sari osoittautuu asioita laajasti pohtivaksi naiseksi, jolla on selkeät näkemykset ja rauhallinen tapa tuoda ne esiin. Hän harmittelee esimerkiksi sitä, miten vastakkaista elämäntapaa nyky-yhteiskunta tarjoaa verrattuna ortodoksiseen.
– Jostakusta naisesta oli tehty koko aukeaman juttu Hesariin siksi, että hän oli ostanut sometuloillaan 800 euron lenkkarit. Ja säännöllisesti on juttua siitä, miten on ihan ok ansaita rahaa OnlyFans-sivustolla. Luulen, että takaraivossa kaikki tietävät, ettei se olekaan niin hieno juttu, ja siksi sitä yritetään normalisoida. Ortodoksisuus tarjoaa onneksi koherentin maailmankuvan vastapainoksi, Sari sanoo.
Hän tosin myöntää pohtivansa, millaisen signaalin nuoret naiset ja tytöt saavat pinnallisuuden ja holtittomuuden ihannoinnista.
–Harmittelen myös, että nykyajassa meitä naisia tunnutaan kehottavan itsenäisyyteen ja vahvuuteen tavalla, joka ei ole ongelmaton. Meille myydään elämäntapaa, jossa pitää olla riippumaton, ja kannustetaan luopumaan romanttisista haaveista: siitä, että joku välittää ja rakastaa. Nyt supersankarityttö pelastaa prinssin. Yritetäänkö tunkea pyöreää palikkaa neliön mallisesta kolosta sisään, Sari kysyy.
Herra tasoittaa sinulle tien
Musiikinohjaajaksi Jyväskylän konservatoriosta aikoinaan valmistunut Sari on laulanut kirkkokuorossa ja tehnyt myös kanttorin sijaisuuksia lähes yhtä kauan kuin on käynyt aktiivisesti kirkossakin: aluksi Mellunmäessä ja vuodesta 2015 Uspenskin Katedraalikuorossa. Myös haave kanttorin ammatista oli alkanut elää mielessä.
Ratkaisevan askeleen hän otti kuitenkin vuonna 2019. Postinjakajana vuosikymmeniä toiminut Sari alkoi pohtia uutta uraa ja maisterinopintoja Postin rakennemuutoksen ja jakajien työnkuvan muuttuessa. Häntä kiinnostivat niin tilastotieteen kuin ortodoksisen teologian opinnotkin, jälkimmäiset enemmän, mutta ajatus Joensuuhun muutosta mietitytti.
–Naistenpäivän aattona keskustelin kanttori Varvara Merras-Häyrysen kanssa, ja hän kannusti minua kertoen monien pendelöivän ja vuokraavan huonetta seminaarilta. Silloin tein päätöksen, jota en ole katunut, Sari kertoo ja kuvaa kaiken loksahtaneen paikoilleen ja edenneen oikeaan suuntaan kuin itsestään.
– Tie vain sileni edessä. Aivan kuten psalmissakin sanotaan, että Herra tasoittaa sinulle tien.
Nyt hän kertoo olevansa jo gradua vaille valmis maisteri, sillä aikaisemmat musiikkialan opinnot luettiin hyväksi. Tämän vuoden alussa hänet valittiin Hämeenlinnan alueen määräaikaiseksi kanttoriksi sijaistamaan kollegaansa Minna Jokista, mistä hän on erittäin iloinen.
Vivahteikas ja lämminhenkinen keskustelumme alkaa kääntyä loppupuolelle, sillä opinnot kutsuvat Saria jälleen. Miten siis alussa miettimämme kysymys? Onko oikein ajatella Jumalan tahdon näkyvän silloin, kun asiat tuntuvat helpoilta? Vaiko tuleeko ajatella, että usein Jumalaa kohti pyrkiessä asiat ovat vaikeilta vihollisen vastustuksen takia? Päätimme siteerata erästä suomalaista pappismunkkia, jolta Sari oli asiaa joskus tiedustellut:
Molemmat näkökulmat ovat oikein. Ja molemmat näkökulmat ovat väärin.
