Muistan nuorena tyttönä katsoneeni jonakin pääsiäisaikana Jeesuksen elämästä tehtyä tv-sarjaa. Yhdessä dramaturgisesti voimakkaassa kohtauksessa Maria Magdalena pesi Jeesuksen jalat kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan.
Muutamaa vuotta myöhemmin teininä vaikutuin Webber-musikaali Jesus Christ Superstarin musiikista sekä elokuvaversiosta. Kappaleessa I don’t Know How to Love Him Maria Magdaleena laulaa: ”He’s a man, he’s just a man, and I’ve had so many men before, in very many ways. He’s just one more.”
Myöhemmin opin, että kaikki edellä kuvatuissa esimerkeissä on väärin.
Narratiivit katuvista ilotytöistä ovat aina olleet suosittuja
Pyhä apostolienvertainen Magdalan Maria on yksi monitulkintaisimmista ja myös väärinymmärretyimmistä Raamatun henkilöistä. Häneen on liitetty valtavasti myyttejä, merkityksiä ja tulkintoja, osin tahattomasti mutta välillä täysin tarkoitushakuisesti.
Älä koske minuun -ikoni kuvaa Kristuksen ilmestymistä Magdalan Marialle. Magdalan Maria kuvataan tyypillisesti punaisessa viitassa. Venäläinen ikoni 1700-luvulta.
Suurin erhe tapahtui 500-luvulla, kun paavi Gregorius Suuri niputti yhteen Magdalan Marian ja kyynelillään Jeesuksen jalat pesseen syntisen naisen, jonka nimeä ei Raamatussa edes mainita. ”Se, jota Luukas kutsuu syntiseksi naiseksi, jota Johannes kutsuu Mariaksi, uskomme olevan Maria, josta seitsemän riivaajaa karkotettiin Markuksen mukaan”, paavi Gregorius julisti. Motiiviksi on arveltu hänen pyrkimystään vähätellä Magdalan Marian merkitystä tai hänen toivettaan saada ihmiset katumaan syntejään, ja narratiivi Magdalan Mariasta syntejään katuvana tuntui varmastikin tehokkaalta, varsinkin kun seitsemän riivaajaa oli tulkittavissa seitsemäksi kuolemansynniksi.
Ylipäätään ensimmäisinä vuosisatoina suosittuja olivat narratiivit langenneista naisista, entisistä prostituoiduista, jotka katuivat ankarasti aiempaa elämäänsä ja parhaassa tapauksessa pakenivat erämaahan elämään asketismissa ja yksinäisyydessä. Esimerkiksi Maria Egyptiläisen ja Pelagia Antiokialaisen elämäkerrat noudattavat tätä mallia. Läntisessä kirkossa myös Magdalan Mariaan liitettiin vastaavia tarinallisia aineksia.
Itäisen kirkon traditio ei tunne tätä näkemystä, vaan on aina erottanut omiksi henkilöikseen Magdalan Marian, Maria Betanialaisen ja nimeltä maintsemattoman syntisen naisen. Sen sijaan katolisen kirkon piirissä saatiin odottaa 1960-luvulle saakka, ennen kuin ajatus Magdalan Mariasta syntisenä naisena hylättiin.
Toisaalta on ymmärrettävää, että väärintulkintoja tapahtuu. Raamattu vilisee Maria-nimisiä naisia, ja toisaalta on naisia, jotka jäävät nimeämättä. Magdalan Maria ja Maria Betanialainenkin on joskus katsottu yhdeksi ja samaksi henkilöksi yhdessä syntisen naisen kanssa, mutta teologinen tutkimus on jo pitkään lähtenyt ajatuksesta, että nämä kaikki ovat kolme erillistä naista.
Taideteosten ja salaliittoteorioiden inspiraationa
Taiteessa Magdalan Maria on ollut loputtoman kiinnostuksen ja innoituksen lähde ja yksi keskeisiä hahmoja länsimaisen taiteen historiassa. Älä koske minuun -aihe sekä mirhantuojat tyhjällä haudalla ovat inspiroineet lukuisia taiteilijoita, mutta vieläkin enemmän heitä on kiehtonut katuva Maria. Narratiivit syntisyydestä antoivat taiteilijoille syyn kuvata aihetta hyvinkin lihallisesti ja aistillisesti.
Tintoretto kuvaa Magdalan Marian valvomassa yöllä vartalo paljaana ja hiukset valtoimenaan (hänen läntinen attribuuttinsa) ja katse suunnattuna taivaisiin. Vaalea iho luo vastakohdan tummalle taustalle, katuva katse punaisille aistillisille huulille. Kädet ovat häveliäästi ristissä rinnalla peittäen ylävartalon. Krusifiksi ja pääkallo ovat muistuttamassa meitä kaikkia odottamasta kuolemasta ja viimeisestä tuomiosta. Teos vuodelta 1598.
1900-luvulla syntisen Magdalan Marian narratiivi yhdistettynä new age -henkiseen kiinnostukseen gnostilaisia tekstejä kohtaan sekä silkka luova mielikuvitus synnyttivät erityisen lennokkaita tarinoita paitsi pseudotieteessä myös populaarikulttuurissa. Jesus Christ Superstar -musikaali, Nikos Kazantzakisin Viimeinen kiusaus ja sen pohjalta tehty Martin Scorsese -filmatisointi olivat kuitenkin vasta alkusoittoa 2000-luvun alun mylläkälle, jonka synnytti Dan Brownin kirkkohistoriallisia salaliittoteorioita vilisevä Da Vinci -koodi. Mitään kristillistä tai tutkimuksellista pohjaa ei Magdalan Marian hallussa olleesta salatusta tiedosta tai hänen ja Jeesuksen romanttisesta suhteesta kuitenkaan ole, mikä meidän kristittyjen on syytä muistaa. Nämä tulkinnat ovat olleet vääristämässä kuvaa todellisesta Magdalan Mariasta.
Rikas, itsellinen nainen ja apostolien apostoli
Kuka sitten on Magdalan Maria, jota ortodoksinen kirkko kunnioittaa apostolienvartaisena? Nimitystä käytetään henkilöistä, jotka olivat merkittäviä apostolien työn jatkajia. Maria oli Jeesuksen seuraaja, josta Jeesus oli ajanut pois seitsemän riivaajahenkeä. Hän oli luultavasti itsellinen, rikas nainen, joka taloudellisesti mahdollisti Jeesuksen ja hänen seuraajiensa toimintaa. Hän oli yksi naisista, joka suri Ristin juurella. Juuri hän pyysi Joosef Arimatialaista luovuttamaan tämän itselleen hakkauttaman haudan Jeesuksen hautakammioksi.
Ristiinnaulitseminen. Ristin äärellä surevat Jumalansynnyttäjä, Magdalan Maria, apostoli Johannes sekä sadanpäämies Longinus. Novgorodilainen ikoni 1800-luvulta.
Magdalan Maria on myös yksi mirhantuojanaisista, jotka olivat Kristuksen ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat. Ja vielä enemmän: hän oli ensimmäinen, jolle Kristus ilmestyi. Maria luuli Häntä puutarhuriksi ja kysyi, oliko hän vienyt Herran pois. Jeesuksen puhutellessa häntä nimeltä Maria tunnisti Hänet, huudahti: Rabbuuni! ja heittäytyi suutelemaan Jeesuksen jalkoja. Mutta Kristus sanoi: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo” ja käski sitten Marian mennä viemään sanaa veljilleen. Kirkkoisä Augustinuksen mukaan hän oli Apostolien apostoli; henkilö, joka kertoi ilosanoman apostoleille.
Mirhantuojat. 1700-luvun venäläinen ikoni.
On merkittävää, että juuri naiset ovat olleet Kristuksen ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat, ja Magdalan Maria vieläpä ensimmäinen, jolle Kristus ilmestyi. Se oli aivan ennenkuulumatonta ja mullistavaa aikana, jolloin naisilla ei ollut oikeuksia vaan he olivat miesten – ensin isänsä, sitten puolisonsa – omaisuutta.
Kirkkomme opettaa, että Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen Magdalan Maria lähti julistamaan ilosanomaa Galliaan, Egyptiin, Syyriaan, Pamfyliaan, Foinikiaan ja lopulta Efesokseen, jossa hän sairastettuaan kuoli. Hänet haudattiin sen luolan suulle, jossa seitsemän efesolaista marttyyrinuorukaista myöhemmin nukkuivat. Hänen reliikkinsä siirrettiin Konstantinopoliin, jossa ne haudattiin Pyhän Lasaruksen luostarin kirkon vasemmalle puolelle. Myöhemmin reliikit varastettiin mutta osa on palautunut Kirkkoomme. Magdalan Marian vasenta kättä kunnioitetaan nykyisin Athosvuoren Simonopetran luostarissa.
Keskeisintä Magdalan Mariassa on hänen merkittävä roolinsa Jeesuksen elämässä ystävänä ja opetuslapsena, joka ei hylännyt häntä ristiinnaulitsemisenkaan hetkenä. Hänen ainutlaatuinen roolinsa ylösnousemuksen ensimmäisenä todistajana ja ihmisenä, jolle Kristus ensimmäisenä ilmestyi. Hänen työnsä apostolien apostolina.
Magdalan Maria ilmoittaa ylösnousemuksesta apostoleille. Kuvitusta pyhän Albanuksen luostarin psalttarista 1100-luvulta.
Magdalan Maria osasi rakastaa Kristusta. Ja Kristus rakasti häntä takaisin, kuten Hän rakastaa meitä muitakin.
”Me katselimme Sinun kulkuasi painunein päin, Maria Magdaleena ja minä, ja sinä rakastit meidän väsyneitä sydämiämme, nälkäisiä sydämiämme, oi Kristus”. (Mika Waltarin kuvaus ristin tiestä.)
Ylin kuva: Caravaccio: Maria Magdalenan hurmio. 1606.
Kuvien lähteet ja krediitit: Wikimedia Commons, British Museum, Jaroslav Pivovarov/conArt, Tretjakov (CC BY)
Magdalan Maria – apostolien apostoli – on yksi kristillisen perinteen mystisimmistä henkilöistä. Varhaiset tekstit (Raamattu, Nag Hammadin tekstikääröt) kertovat hänen erityisasemastaan Jeesuksen rinnalla, ja jotkut ovat leikitelleet ajatuksella, että Magdalan Maria olisi ollut jopa Jeesuksen puoliso.
Kristinuskon varhaisina vuosina Magdalan Marian merkitystä vähäteltiin, ja paavi Gregorius Suuri päätti saarnassaan vuonna 591 tehdä hänestä prostituoidun. Tämän perättömän väittämän kumosi vasta Paavi Paavali IV vuonna 1969.
Independent-lehden huhtikuussa 2019 julkaisemassa verkkoartikkelissa kardinaali Gianfranco Ravasi, Vatikaanin silloinen kulttuuriministeri, toteaa, että Magdalan Marian maine tahrattiin taiteen kautta. Hänen mielestään “on tärkeää löytää Magdalan Marian todelliset kasvot. Hän edustaa naisellisen aspektin merkitystä Kristuksen rinnalla.” Gianfranco Ravasi viittaa tuolla lausumallaan ilmeisestikin läntisen kirkon kuvaston maalauksiin, joissa Magdalan Maria usein esitetään aistillisena hahmona. Idän kirkon ikoneissa Magdalan Maria on perinteisesti kuvattu arvokkaana henkilönä, hiukset päähineellä peitettynä, kädessään öljyastia tai Kristuksen ylösnousemusta symbolisoiva värjätty kananmuna.
Pyhä apostolienvertainen Magdalan Maria, mirhantuoja.
Samaisessa Independent-lehden artikkelissa Magdalassa sijaitsevan Magdala-instituutin johtaja Jennifer Ristine toteaa, että kun uudelleen analysoidaan Magdalan Marian mainetta, voidaan nähdä, että hän oli todennäköisesti korkeamman sosiaalisen statuksen omaava nainen, varakas henkilö, joka seurasi Jeesusta ja tuki tätä sekä opetuslapsia varallisuutensa avulla. Ristine toteaa myös, että Maria Magdalenalla on ratkaiseva rooli Uudessa testamentissa. Hän kuljettaa mukanaan kristinuskon keskeistä sanomaa. Hänen todistuksensa voima ja kyky puhua totuuden puolesta puhuttelee tämän päivän naisia ja vaikuttaa läpi vuosisatojen. (Vapaa käännös on tämän artikkelin kirjoittajan).
Magdalan Maria tutustuu Jeesukseen tämän ajettua hänestä pois riivaajahenkiä. Mutta oliko Mariassa oikeasti riivaajahenkiä ja jos oli, mistä tällainen sekopäisyydeksi tulkittava tila johtui? Garth Davisin ohjaama ja Helen Edmundsonin sekä Philippa Goslettin käsikirjoittama elokuva Maria Magdaleena (2017) esittää tulkinnan, jossa Maria hylkää vanhempiensa valitsemat aviopuolisoehdokkaat, minkä jälkeen vanhemmat leimaavat hänet järkensä menettäneeksi. Magdalan Maria karkaa kotoaan ja lähtee seuraamaan Jeesusta.
Mitä Magdalan Marialle tapahtui sitten Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen? Hän oli ensimmäinen, joka näki ylösnousseen Jeesuksen, ja juoksi kertomaan tästä muille opetuslapsille. Magdalan Maria rohkaisi muita opetuslapsia näiden pelätessä omaa kohtaloaan Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen, mutta todennäköisesti hän itse kuitenkin lähti Jerusalemista melko pian.
Kirkkomme opettaa, että Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen Magdalan Maria matkasi yhdessä evankelista Johanneksen kanssa Efesoon, jossa hän kuolikin. Muunkinlaisia näkemyksiä on. Provencen alueella Ranskassa uskotaan vahvasti tarinaan, että hän joutui joko vapaaehtoisesti tai väkisin heitettynä laivaan, joka oli ohjauskyvytön. Laiva ajautui Ranskan eteläiselle rannikolle Marseillen lähelle pieneen kalastajakylään. Paikka kantaa nykyään nimeä Saintes-Maries-de-la-Mer. Rantauduttuaan maihin alkoi Magdalan Maria joukkoineen etsiä suojaa temppeleiden porteilta. Kun kävi ilmi, että temppelit olivatkin pakanallisia, ryhtyi Maria saarnaamaan evankeliumia. Tuolloin kristittyjä vainottiin, ja Magdalan Maria halusi saada tilanteeseen muutoksen. Hän kävi Marseillen prinssin ja tämän puolison puheilla pyytämässä vainojen lopettamista. Vastapalvelukseksi hän rukoili jälkikasvua tälle lapsettomalle pariskunnalle, joka oli turhaan yrittänyt saada lasta uhraamalla epäjumalille. Tarina on polveileva: lapsi syntyy, äiti ja lapsi hukkuvat välillä, prinssi löytää heidät uudelleen elossa ja vasta sen jälkeen kristinuskon levittäminen sallitaan silloisella Ranskanmaalla.
Tarinan mukaan julistettuaan kristinuskoa eri puolilla Provencea Magdalan Maria vetäytyi asumaan noin kolmeksikymmeneksi viimeiseksi vuodekseen Sainte-Baumen vuorialueella sijaitsevaan luolaan, joka tuolloin oli vielä muille tuntematon. Enkeleiden kerrotaan tuoneen hänelle taivaallisia aterioita, vaatteinaan hänellä oli vain koko kehon peittävät pitkät hiuksensa. Ennen kuolemaansa hänen kerrotaan kohdanneen vuorialueelle tulleen erakon ja selittäneen tälle elämäntarinansa. Magdalan Marian uskotaan pyytäneen erakkoa kertomaan Maximinukselle, että tämä vielä löytäisi hänet kappelistaan. Sen jälkeen enkelit veivät Magdalan Marian mukanaan viimeiselle ehtoolliselle, ja piispa Maximinus hautasi hänen ruumiinsa paikkaan, jonka viereen hänen oma ruumiinsa myöhemmin laskettiin.
Sainte-Baume sijaitsee alle kahdensadan kilometrin päässä Nizzasta länteen päin. Kun Nizzan seutu oli ennestään tuttua, ja tiesin alueen hyvin toimivan julkisen liikenteen, päätin tehdä pienen pyhiinvaelluksen dominikaaniveljien ylläpitämään paikkaan nimeltä Sanctuaire de Sainte Marie-Madelaine (Magdalan Marian pyhäkkö). Matkalla voisin syventyä paremmin Magdalan Marian merkitykseen ja kohtaloon.
Pyhiinvaellus alkaa
Koska matkani ajoittui helatorstain tienoille, varasin majoituksen Hôtellerie de la Sainte-Baumesta jo hyvissä ajoin ja maksoinkin sen. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että nilkkani murtuisi seitsemän viikkoa ennen matkalle lähtöä ja joutuisin jännittämään, pääsenkö lainkaan lähtemään. Lukuisat esirukoukset kantoivat (Jumalan kiitos!) ja olin lähtöpäivänä siinä kunnossa, että mielestäni hyvinkin jaksaisin vaeltaa vuorilla. Onnen kantamoisena sain myös arkkipiispa Leon siunauksen matkalleni, sillä tapasin hänet eräässä Helsingin metropoliittakunnan säätiön järjestämässä tilaisuudessa lähtöä edeltävänä iltana.
Lähdin helatorstain aattona varhaisella aamulennolla Nizzaan ja kun pääsin sinne, kaupunki alkoi vasta heräillä, kiitos aika- ja kulttuurierojen. Lähikuppilan edullisen aamiaisen jälkeen lähdin kahden tunnin bussimatkalle kohti Brignolesia. Olin suunnitellut löytäväni sieltä jonkin kahvilan heti linja-autoaseman tuntumasta, mutta linja-autoasema on muutama bussikatos torin laidalla, kahviloita ei näy lähipiirissä. Löydän kuitenkin pienen sekatavarakaupan, josta ostan hedelmiä ja vettä loppumatkaa varten.
Päästessäni Saint Maximiniin totean niin kutsutun linja-autoaseman täälläkin olevan vain muutama bussikatos, paikallisen lyseon edustalla. Lukiolaisten koulupäivä on juuri päättynyt ja opiskelijat ovat täyttäneet bussikatokset. Sade on muuttunut rankaksi. Päätän ottaa taksin, jonka saaminen ei sitten olekaan aivan helppoa. Olin saanut matkailutoimistosta neljän eri taksiyrittäjän puhelinnumerot, joita alan tapailla hiljalleen sateeseen liukenevasta paperista. Ensimmäinen kertoo ehtivänsä paikalle noin 40 minuutin kuluttua, seuraava kertoo olevansa Marseille’ssa (yli 60 kilometrin päässä), kolmas ei vastaa. Soitan uudestaan sille ensimmäiselle, ja hän tulee luvattuun aikaan paikalle.
Sanctuaire de Sainte Marie-Madeleinen suojissa
Saavun perille Sanctuaire de Sainte Marie-Madeleineen suoraan illallispöytään. Täällä ruokailuajat ovat täsmälliset. Kun päiväohjelmassa lukee, että illallinen alkaa klo 19.15, ruokarukous käynnistyy tarkalleen silloin. Dominikaaniveljet valitsevat kullekin tulijalle istumapaikan niin, että pöydät täytetään mahdollisimman tiiviisti. Veljet myös tarjoilevat ruuat isoista vadeista, vinkkaavat tarvittaessa jonkun avukseen. Pääsen istumaan läheltä Sveitsin rajaa tulleen pariskunnan viereen. He osaavat jonkin verran englantia, ja ranskaksi pidetyn esittäytymiskierroksen jälkeen vaihdan heidän kanssaan englantiin. Ranskalaiseen tyyliin syödään kolmen ruokalajin illallinen. Viinipullot kiertävät pöydissä, ruoka on vaatimatonta perusruokaa, mutta hyvin maustettua. (Tämä illallinen ei kuulunut varaamaani puolihoitoon, ja joudun maksamaan siitä hämmästyksekseni vain 14 euroa).
Majapaikan takaa aukeaa näkymä vuorenrinteelle, jossa Magdalan Marian luolakappeli sijaitsee.
Helatorstain messu pidetään klo 11 Sainte Baumen luolassa. Siellä, missä Magdalan Marian uskotaan asuneen kolmenkymmenen vuoden ajan. Koska jalkani on vielä puolikuntoinen, lähden nousemaan vuorelle hyvissä ajoin ennen muita. Luolalle johtaa kaksi reittiä, Chemin du Canapé ja Chemin des Roys. Molemmat ovat suunnilleen saman pituisia, alle 2 km, mutta Chemin des Roys’n sanotaan olevan helpompi. Kun pääsen polkujen haarautumispisteeseen, päätän kuitenkin valita Chemin du Canapén, koska se vaikuttaa vehreämmältä ja jännittävämmältä.
Kuvia pyhiinvaellusreitin varrelta.
Vesipisaroita alkaa tipahdella, ja puen ylleni sadeviitan, jonka olin viime hetkellä pakannut reppuuni juuri ennen kotoa lähtöä. Polku on alkuun varsin helppokulkuinen, poimuuntuneet kalliot ja puunrungoilla pengerretty maa-aines muodostavat loivat portaat, joita pitkin on helppo nousta ylös. Välillä tosin on polun varrelle kasautunut kivenmurikoita, joita pitää kierrellä harkiten. Maastokengät olisivat olleet parempi vaihtoehto kuin lenkkarit, totean, mutta niiden mukaan ottaminen olisi merkinnyt painavampia kantamuksia. Välillä levähdän kaatuneista puunrungoista tehdyille penkeille ja katselen ikiaikaisia kallioita. Jos Magdalan Maria on täällä liikkunut, hän on nähnyt nämä samat kivimuodostelmat, noussut luolalle samoja kivenmurikoita kierrellen.
Pyhä luola
Kiertelen ympäri luolaa, jota on vahvistettu erilaisin tukirakennelmin. Perällä on komea alttari ja jälkeenpäin rakennetun tyylikkään fasadin ikkunoissa hienot lasimaalaukset. Luola on todella iso, paljon suurempi kuin kuvittelin. Tänne mahtuisi asumaan pienen kylän verran ihmisiä.
Luola on vaikuttava kokemus.
Luolaan alkaa valua väkeä, tuttujen hotelliasukkaiden lisäksi muualta tulleita. Jotkut tuovat mukanaan luonnonkukkia ja asettavat niitä isoina kimppuina alttarin eteen. Kynttilöitä on monta kokoa, sytytän omani sivualttarille syvemmälle luolaan. Papin aloittaessa puheensa en ensin alkuun hahmota siitä yhtään mitään. Kuuloni terästäytyy, kun kuulen lauseen “Ne me touche pas” eli “älä koske minuun”. Pappi keskittää sanomansa tuohon Raamatun kohtaan, jossa Magdalan Maria kohtaa haudalla ylösnousseen Jeesuksen, ei alkuun tunnista häntä, vaan luulee puutarhuriksi. Harmittaa, että en osaa ranskaa niin hyvin, että ymmärtäisin kaikki papin puheen nyanssit. Tuo kyseinen Raamatun kohta on niin kiistelty, että olisi tärkeää kuulla hänen tulkintansa siitä.
Johanneksen evankeliumin 20 luvun mukaan Jeesus sanoi: »Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.» – Miksi Jeesus sanoi ”Älä koske minuun”? Katselen valojen ja varjojen leikkiä luolan katossa, ja hetken ajan näen kalliopoimujen muodostavan kynttilöiden valossa nuoren naisen hahmon. Nainen kantaa ruukkua kädessään ja hän liikkuu kevyesti, hiusten liehuessa askelten tahtiin. Tumma hahmo hänestä vasemmalla voisi olla Jeesus… Näinkin sen voisi ajatella menneen: Jeesus näkee Magdalan Marian saapuvan öljyruukkunsa kanssa valmiina ruumiin voiteluun ja toppuuttelee hänen aikeitaan sanomalla “älä koske minuun”, sillä eihän hän vielä ole kuollut eli “en vielä ole noussut isän luo”. Tällainen kohtaus olisi helpompi sovittaa näyttämölle, ilman sen syvällisempiä teologisia pohdintoja.
Lähden messusta, kun katoliset aloittavat ehtoollisensa. Käväisen vielä luolan suuaukon tuntumaan rakennetussa pyhiinvaeltajille tarkoitetussa tilassa. Kivisessä rakennuksessa on takka täynnä polttopuita, pitkä pöytä, penkit, astioita ja mikroaaltouunikin. Syön eväshedelmäni ja tyhjennän vesipulloni ennen kuin suuntaan alas vuorelta. Vesisade on yltynyt jo todella rankaksi ja kallioiset portaat liukkaiksi. Vaikka olin ajatellut palata takaisin sitä helpompaa reittiä, valitsen kuitenkin Chemin du Canapén. Luotan siihen, että sen ikivanhat penkereet pysyvät paikoillaan rankkasateellakin, siitä toisesta reitistä en tiedä. Alastulo on kuitenkin paljon vaativampaa kuin oletin. Maa-aines on liejuuntunut ja levinnyt liukkaille kiville. Koska nilkkani on vielä luutumistilassa, taiteilen jokaisen askeleen huolella, etten vain loukkaisi sitä uudelleen. Ukkonen on alkanut jyristä ja maa täristä. Jumalan kiitos, pääsen ilman kompurointia lopulta tasaiselle maalle.
Lounas on messun vuoksi tavallista myöhempään ja huomaan ruokasalin täyttyneen koululaisryhmistä. Dominikaaniveli sijoittaa minut ilokseni sen jo edellisenä iltana tutuksi tulleen pariskunnan viereen. He kertovat lähtevänsä heti lounaan jälkeen Saint Maximiniin. Siellä basilikassa on Magdalan Marian pääkallona pidetty kallo. Olin jotenkin unohtanut tuon kuuluisan reliikin! Olin kyllä lukenut siitä ja sijoittanut sen mielessäni virheellisesti tänne Sanctuaire de Sainte Marie-Madeleineen. Kun siitä ei ollut täällä mitään havaintoa, en muistanut koko kalloa.
Kaakaota ja evankeliumia
Lepäilen lounaan jälkeen huoneessani ja kuuntelen rajuilmaa. Ikkunan raoista tuulee sisään eikä huoneessa ole minkäänlaista lämmitystä. Vanhan kivirakennuksen lattia on jääkylmä, ainoa vähän lämpimämpi paikka on kylpyhuone. Käväisen alakerran kirjastossa selailemassa satoja vuosia vanhoja hauraita kirjoja, niin hauraita, että ne tuntuvat murenevan pelkästä kansien avaamisesta. Joidenkin kirjojen välistä löydän vankempaa tekoa olevia postikortteja, ehkä jonkun lukijan vanhoja kirjanmerkkejä. Yritän varata paikan illallispöytään, mutta kuulen koululaisryhmän täyttäneen ruokasalin niin, ettei sinne enää mahdu. Katselen ikkunaluukkujen välistä edelleen jylläävää sadetta ja pohdin Nag Hammadin tekstikokoelmista löytyvän Marian evankeliumin antamaa kuvaa Magdalan Mariasta, valoisasta ja pelottomasta naisesta. Tuota evankeliumia ei ole hyväksytty Raamatun teksteihin. Haen alakerrasta kaakaon ja päätän muuttaa suunnitelmiani. En jäisikään seuraavaksi päiväksi enää Sainte-Baumeen, vaan lähtisin Saint Maximiniin Magdalan Marian reliikille taksilla heti aamusta. Vuorille en uskaltaisi enää mennä liukastelemaan, eikä alueella ole oikeastaan muuta tekemistä, kun matkamuistokauppakin on jo koluttu. Lähetän tekstiviestin Taxi Cedricille, jolta sain kyydin hotellille ja kysyn, ehtisikö hän paikalle aamukymmeneksi. Kuittaus tulee välittömästi “Slt ok”.
Olin ajatellut aamulla vielä lueskella kirjastossa, mutta taksinkuljettaja laittaa viestin jo puolta tuntia ennen sovittua aikaa ja kertoo olevansa hotellin edessä valmiina lähtöön, jos minulle vain sopii. Sopiihan se, reppu on valmiiksi pakattuna ja hyppään kyytiin. Lähdemme kiemurtelemaan vuorenrinnettä alas sateen edelleen jatkuessa.
Pyhä pääkallo
Saint Maximinin basilika on nimetty aiemmin mainitun piispa Maximinuksen mukaan. Se on reliikkiensä vuoksi kuuluisa pyhiinvaelluskohde. Taksi tuo minut suoraan sen pääoven eteen ja huikkaa perääni “Bon courage!”. Basilikassa on näin varhain vain muutamia turisteja. Lähden kiertelemään isoa tilaa ja luotan, että Magdalan Marian pyhä pääkallo tulee kyllä vastaan. Jostakin kuuluu jumalanpalveluslaulua, mutta äänen suuntaa on vaikea hahmottaa. Lopulta, kun olen kiertänyt koko basilikan, huomaan, että laulu tulee alhaalta kryptasta. Huomaan myös kryptan edustalla olevan kyltin, joka kertoo, että siellä se reliikki on. Ahtaassa kammiossa on jonkinlainen palvelus meneillään, ja jään odottamaan sen päättymistä. Laskeudun sitten ikivanhoja portaita alas ja hahmotan ensin vain kryptan seinustalla olevat sarkofagit. Tilaan jäänyt pappi kääntyy puoleeni ja kysyy, haluanko nähdä Magdalan Marian reliikin. Kun vastaan myöntävästi, hän osoittaa suoraan edessäni olevaa kultaisten enkeleiden ympäröimää pääkalloa. Jostakin syystä en huomannut sitä, vaikka se hohtaa voimakkaasti pienessä tilassa. Näky on vaikuttava. Tummunut kallo ja mustat silmäaukot muodostavat kullan kanssa rajun kontrastin.
Saint Maximin basilika.
Reliikki.
Kylmäävä ajattomuuden tunne virtaa tilaan. Onko tuossa otsa, jota Jeesus on suudellut? Ajatus on tosi yhtä paljon kuin epätosi. Jos ei se olisikaan totta, niin monet tuhannet ihmiset ovat seisseet tässä ja ajatelleet sen todeksi. Heidän pyhät ajatuksensa ovat ehkä jääneet leijumaan näkymättöminä energiahiukkasina tilaan ja muodostavat kallon ympärille jonkinlaisen eteerisen kehän. Samanlaisia tuntemuksia olen joskus kokenut rakastettujen ikonien läheisyydessä. Tämä on kuitenkin voimakkaampaa.
Kun pääsen ulos kryptasta ja basilikasta, lähden kiertämään pientä ja idyllistä Saint Maximinin kaupunkia. Aurinko on alkanut paistaa. Reliikki vetää kuitenkin magneetin lailla puoleensa, ja palaan basilikan edustan kahvilaan tunnelmoimaan ja miettimään vanhojen luunpalasten merkitystä. Kristityt ovat toiselta vuosisadalta lähtien vaalineet marttyyreille ja muille pyhille kuuluneita luunpalasia ja muita jäänteitä uskoen, että nämä tuonilmaisiin menneet henkilöt olivat läheisemmässä yhteydessä Luojaan ja voisivat siksi toimia meidän esirukoilijoinamme ja suojelijoinamme. Siksi heidän reliikkejäänkin alettiin etsiä ja taltioida.
Läntinen kirkko uskoo Magdalan Marian reliikkejä uskotaan muuallakin: Vezelayn kirkossa Burgundissa, minne ne todennäköisesti on siirretty Saint-Maxiministä. Vähän ennen pyhiinvaellusmatkaani kuulen yllättäen kerrottavan, että myös Föglön kirkosta Ahvenanmaalta on löydetty hänen pieni reliikkinsä. Se on sittemmin kadonnut.
Palaan Nizzaan samaa reittiä kuin tulinkin eli Saint Maximinista Brignolesiin ja sieltä Nizzan linja-autoasemalle. Vietän Nizzan ihmisvilinässä vielä yhden yön ja päivän ja totean, että matka olisi ollut viisaampaa ajoittaa niin, että ensin olisi viettänyt muutaman päivän Nizzassa ja sitten lähtenyt vasta pyhiinvaellukselle. Paluu pyhäkön rauhasta turistikaupunkiin on nimittäin pieni shokki, vaikka kaupunki on yhtä ihana kuin joskus ennenkin.
Kotiin päästyäni huomaan kaipaavani vielä lisävalaistusta kaikkeen lukemaani ja kokemaani. Mietin pitkään, uskallanko ottaa yhteyttä emeritusprofessori Antti Marjaseen, jonka kirjoittamia tekstejä Magdalan Mariasta olen matkan aikana lukenut. Löydän hänen yhteystietonsa Helsingin yliopiston sivuilta ja kirjoitan viestin. Antti Marjanen vastaa muutamien päivien kuluttua ja suosittelee luettavakseni Susan Haskinsin kirjaa Mary Magdalen – Myth and Metaphor. Lämmin kiitos hänelle tästä! Lataan kirjan välittömästi Amazonista ja täydennän tätä tekstiäni erityisesti Magdalan Marian Provenceen saapumiseen, siellä vietettyihin alkuvuosiin sekä reliikkeihin liittyvillä tiedoilla ja uskomuksilla.
Kuvat: Kirsi Maaria Koskelin sekä DepositPhotos
Lähteet:
Raamattu, Uusi testamentti
Antti Marjanen: The Woman Jesus Loved – Mary Magdalene in the Nag Hammad Library & Related documents (Brill, 1996)
Susan Haskins: Mary Magdalen – Myth and Metaphor (Pimlico 2005)
Pääkuva: Ekumeeninen Duc In Altum -kappeli Magdalan kylässä.
Magdala, joka tunnetaan hebreaksi myös nimellä Migdala (kreikaksi nimellä Taricheae), sijaitsee Ala-Galileassa, Israelin pohjoisosassa. Se oli todennäköisimmin Magdalan Marian kotikaupunki, vaikka sellainenkin teoria on olemassa, että tornia hepreaksi tarkoittava nimi Magdala olisi annettu Marialle siksi, että hän oli opetuslapsista korkearvoisin.
Arkeologiset kaivaukset viime vuosikymmeninä ovat osoittaneet, että Magdala oli ensimmäisellä vuosisadalla taloudellisesti ja sosiaalisesti pitkälle kehittynyt kaupunki. Se oli erityisen kuuluisa erinomaisesta suolatusta kalastaan. Vilkkaasta kaupankäynnistä kertovat kaivauksissa löytyneet pronssikolikot sekä erilaiset savi- ja lasiesineet, vauraudesta taas on osoituksena esim. kaivauksissa löytynyt synagoga, jonka lattioiden on todettu olleen mosaiikkia, seinien stukkokoristeisia. Yksityisten asuintalojen puutarhoistakin on löydetty mosaiikkeja kuin myös basalttia sekä maanalaisia vedenkuljetusjärjestelmiä.
Magdalan synagogan synty on ajoitettu ensimmäiselle vuosisadalle, noin vuoteen 29, mikä tekee siitä koko Galilean vanhimman tunnetun synagogan. Synagogan perustukset ovat säilyneet suhteellisen hyvin. Sen pinta-ala on ollut noin 120 neliömetriä.
Synagogan rauniot.
Matteuksen evankeliumin neljäs luku, jae 23 kertoo, että ”Jeesus kulki joka puolella Galileaa. Hän saarnasi synagogissa ja paransi sairaita”. On siis enemmän kuin todennäköistä, että Jeesus on viettänyt aikaa Magdalan synagogassa. Synagogat olivat tuolloin myös matkustavaisten kohtaamispaikkoja, niissä tutkittiin Tooraa ja kuunneltiin opetuksia.
Synagogan pääsalista on löydetty kivipenkkien ympäröimä suorakaiteen muotoinen kivi, joka on saanut nimen Magdalan kivi. Sen uskotaan olleen paikka, jolta on luettu Tooraa. Jeesuskin on todennäköisesti käyttänyt puhujanpaikkana tuota kiveä saarnatessaan synagogaan kerääntyneille kuulijoilleen.
Magdalan kivi.
Pyhiinvaelluspaikka Magdalasta tuli vasta neljännellä vuosisadalla, kun Pyhä Helena, Konstantinus Suuren äiti, saapui sinne ja päätti rakentaa basilikan Magdalan Marian kotikylään. Hän rakennutti basilikoja ja kirkkoja Pyhää maahan muuallekin paikkoihin, joita pidettiin pyhinä.
Pyhän Fransiskus Assisilaisen mukaan nimetty Fransiskaaninen ritarikunta (The Franciscan Custody of the Holy Land) on pitänyt hallussaan osia Magdalasta vuodesta 1912 lähtien. Vuosina 1971–1977 ritarikunta teki näillä alueilla ensimmäisiä merkittäviä kaivauksia, jotka osoittivat Magdalan olleen vireä kauppakeskus jo helleenisellä ajalla. Vuonna 2002 israelilainen viranomaistaho (IAA) kiinnostui tekemään testikaivauksia fransiskaanien hallinnoimalla alueella ja fransiskaanit itse jatkoivat kaivauksia vuonna 2007. Vuonna 2009 tehtiin sitten merkittävä osuma: arkeologit Dina Avshalom-Gorni ja Arfan Naijar (IAA:sta) löysivät tuon mainitun vanhan synagogan fransiskaanien hallinnoiman alueen pohjoispuolelta. Magdalassa tehdään kaivauksia edelleen, ja projektia johtaa Anahuacin yliopisto Meksikosta.
Kaivauksissa löytynyttä mosaiikkilattiaa.
Tämän päivän Magdala on avannut porttinsa turismille ja houkuttelee pyhiinvaeltajia kulkemaan autenttisessa ympäristössä ensimmäisen vuosisadan tunnelmaa aistien – poluilla, joilla Jeesus kulki.
Magdalassa sijaitsee myös Magdalena Instituutti. Sen perustamisen inspiraationa on ollut Jeesuksen ja Magdalan Marian kohtaaminen. Instituutin toiminnan lähtökohtana on Raamatun sana sekä vuoropuhelu nykyihmisen ja tradition välillä. Se pyrkii edistämään naisten ja miesten välistä tasa-arvoa kunnioittaen samalla heidän erojaan sekä toisiaan täydentäviä ominaisuuksia. Instituutin missiona on myös toimia tukena ihmisille, jotka etsivät henkistä tai psyykkistä paranemista tai uudistumista.
Magdalena Instituutti järjestää keväisin yhdistetyn pyhiinvaelluksen ja naisille suunnatun tapahtuman, johon ovat tervetulleita naiset eri uskontokunnista ja erilaisista taustoista. Luennoitsijoina ja esiintyjinä on naisfilosofeja, kasvattajia, yrittäjiä, uskonnollisia johtajia sekä muusikoita ympäri maailman, ks. https://www.magdala.org/9th-womens-encounter/ Niin puheenvuorot kuin musiikkiesitykset näyttävät saaneen inspiraationsa Magdalan Mariasta.
Onko Magdalan Marialle omistetussa Föglön kirkossa Ahvenanmaalla säilytetty aikoinaan hänen reliikkejäänkin?
Syksyllä 2020 päätin lähteä Ahvenanmaalle katsastamaan saaren kirkkoja. Erityisesti minua kiehtoi ajatus Magdalan Marian pyhäinjäännösten ja siihen kuuluvan ristin näkemisestä. Koettuani Jerusalemin ja Rooman pyhiinvaeltajien valtavat ihmismäärät odotin jännityksellä käyntiä itäisellä Ahvenanmaalla sijaitsevalla Föglön saarella.
Vuonna 1966 tehtiin pyhälle Magdalan Marialle omistetun Föglön kirkon kaivausten yhteydessä yllättävä löytö. Kirkon kuorin itäseinästä löytyi keskiaikainen hienosti muurattu alttari, jossa oli tarkasti muotoiltu reliikkikätkö. Siinä oli kauniisti koristeltu hopearisti, relikvaario, mitoiltaan 6 x 5,3 cm. Ristin vasemmassa sakarassa oli pieni 31 x 10 millimetrin pergamenttirulla, jossa luki teksti Maria Magdz, se tarkoittaa Magdalan Mariaa. Pergamenttiin oli kiinnitetty pieni silkkinen käärö, joka on luultavasti sisältänyt luunsiruja. Hopearistiä on säilytetty sittemmin maatuneessa puurasiassa.
Maria Magdalenalle pyhitetty kirkko Föglössä, Ahvenanmaalla.
Löytö on tutkimusten mukaan noin 600 vuotta vanha. Arkeologi Åsa Ringbom pitää tätä pientä relikvaaria Ahvenanmaan löydöistä kaikkien aikojen merkittävimpiin kuuluvana. Risti ja sen sisältö luovutettiin Ahvenanmaan museon huostaan. Myöhemmin, monien vaiheiden jälkeen, Föglön kirkko sai ristinsä takaisin, mutta ”luunsirut” ja pergamentti teksteineen jäivät museolle.
Reliikkiristi.
Saarten Maria
Ahvenanmaalla Magdalan Mariaa on kunnioitettu 1290-luvulta asti, toteaa Åsa Ringbom Föglön kotiseutulehden vuoden 2020 viimeisessä numerossa. Tämä koskee erityisesti maakunnan kaakkoissaaristoa.
Föglön kirkko ei ole ainut Magdalan Marialle omistettu pyhättö Ahvenanmaalla: myös naapurisaari Sottungan kappeli 1500-luvulta kantaa hänen nimeään. Sen puukirkosta löytyy kirkonkello nimeltä Maria Magdaleena.
Kumlingen kirkon seinissä esiintyy myös naispyhiä, joiden joukossa on Magdalan Mariaa esittäviä kalkkimaalauksia. 1200-luvulta peräisin olevassa Lemlandin kirkossa Magdalan Marian kuva löytyy passiosarjasta sekä 1400-luvulla tehdystä alttarikaapista. Myös Brändön 1800-luvulla rakennetussa kirkossa on 1400-luvulta peräisin oleva alttarikaappi, jossa Maria on yksi pyhimyksistä.
Suomessa on sangen vähän Magdalan Mariaa esittäviä kuvia verrattuna Ruotsiin, jossa hän oli monen suuren kirkon, mm Vadstenan suojelupyhä. Meillä hänen kuviaan on Varsinais-Suomessa kuin myös Lohjalla ja Hattulassa. Viron puolelta Ruhnusta löytyy Magdalan Marian kuvia myös.
Reliikki pyhiinvaelluskohteena
Pyhäinjäännös eli reliikki on pyhäksi julistetun henkilön fyysinen osa. Se voi olla luunsiru, mutta kirkkomme kunnioittaa myös kosketusreliikkejä eli esimerkiksi pyhälle kuuluneita esineitä tai vaatteen tai hauta-arkun paloja. Pyydämmme reliikeiltä esirukousta, parannusta ja suojaa, ja niiden avulla voi tapahtua ihmeitä. Reliikit säteilevät pyhän suojaavaa ja siunaavaa läsnäoloa. Sekä ortodoksinen että katolinen kirkko pitävät reliikkejä suurina aarteina. Jos yksityisellä henkilöllä on relikki, hän kokee olevansa pyhän ihmisen suojeluksessa, ja tämä koskee myös yksittäistä kirkkoa.
Vanhimmat reliikit ovat 300-luvulta. Pohjolan kirkoissa on ollut tuhansia esineitä, mutta useimmat hävisivät uskonpuhdistuksen aikana 1500-luvulla. 330 reliikkiä on säilynyt.
Tavallisin osoitus pyhän kunnioittamisesta on, että kirkko, jossa jäännökset säilytetään, tulee vaelluksen kohteeksi. Nykyään on monia pyhiinvaellusreittiä, joista tunnetuin lienee pyhän Jaakobin haudalle Santiago de Compostelaan vievä tie. Pyhän Olavin Norjan kuninkaan hauta taas on Nidarosissa Trondheimissa, ja se on ollut myös tärkeä pyhiinvaellusreitti. Aikoinaan jos halusi päästä sinne Suomesta, oli mentävä juuri Ahvenanmaan kautta.
Valamon luostari on Suomen tunnetuin pyhiinvaelluskohde, ja siellä säilytetään vuonna 2019 pyhäksi kanonisoidun pyhittäjä Johannes Valamolaisen reliikkiä.
Ratkaisematon arvoitus
Marraskuun lopulla 2020 otin yhteyttä Ahvenanmaan museoon kysyäkseni Föglön reliikeistä. Antikvaari Veronica Lindholm vastasi heti, että pergamenttiteksti ja pieni käärö puuttuvat, eikä niitä löydy mistään. Ne ovat luultavasti kadonneet vuosien 1966–1977 välisenä aikana, mikä tarkoittaa, etteivät ne ole voineet olla museon varastossa, sillä museo rakennettiin vasta vuonna 1980. Monia arvailuja on vuosien mittaan pyörinyt kadonneiden reliikkien ympärillä.
– Emme tiedä avattiinko silkkinyytti silloin, Veronica Lindholm sanoo. Yhtä vähän tiedetään siitä, mitä se oikeastaan sisälsi. Hän kertoo myös, että myöhemmin löytöluettelossa ÅM 402:4 mainitaan ”kaksi pientä luunsirua, luultavasti reliikkikätköstä”. Tämä teksti ei löydy vuoden 1967 kaivausraportista.
Reliikkiristi sekä kuva pergamenttirullasta.
Vuoden 2019 joulukuussa tutkittiin mikroskoopilla kaksi luunsirua, ja analyysin mukaan ei ole kyse luusta, vaan pikemminkin maalatusta kalkkikivestä, rappauksesta tai laastista.
Olivatko aidot luunsirut silkkipussissa, ja mistä tulivat ”luunsirut”, joista usein puhutaan reliikkilöydösten yhteydessä? Ja missä on pergamenttipala? Sitä ehkä emme saa koskaan tietää.
Pyhäinjäännökset ovat monen kirkon aarteita. Siksi tuntuu hieman surulliselta ajatella, että tällainen harvinaisuus on voinut kadota meidän aikanamme.
On kiehtovaa miettiä, miksi pienessä syrjäisessä kirkossa on säilytetty pyhän Magdalan Marian jäännöksiä, ja miksi tämä pyhä on merkinnyt niin paljon Ahvenanmaan itäisen saariston ihmisille.
Kaunis reliikkiristi on edelleen Föglön kirkossa, mutta vailla sisältöään.
Kuvat: Marita Karlsson, Åsa Ringbom, Ahvenanmaan museo
Lähteet:
Gammalt och nytt, Föglö hembygdsförenings tidning 2020 Kyrka och församling och det religiösa livet; fil.tri prof. emerita Åsa Ringbom
Ålands kyrkor berättar 2010, Åsa Ringbom
Sanct Olof Maria Magdalena på Åland, legend och spridning,2012, Åsa Ringbom
Valamon opiston ikonimaalausluokassa on puurtamisen tunnelmaa. Seiniä koristavien pyhien kuvien lisäksi tilassa on paljon vanhoja kirjoja, laajoja ja kattavia teoksia, jotka jotenkin liittyvät ikonien aihepiiriin.
Ikonografi Alexander Wikström on pyynnöstäni pysähtynyt hetkeksi kertomaan erityisesti niistä ikoneista, jotka kuvaavat Magdalan Mariaa. Yllätyksekseni kuulen, että Magdalan Mariasta on itäisen kirkon taiteesta hyvin vaikea löytää niin kutsuttua henkilöikonia. Hänet on kuvattu ennemminkin erilaisten tapahtumien yhteydessä, kuten mirhantuojanaisia esittävissä ikoneissa sekä ristiinnaulitsemisikoneissa. Läntisessä kirkkotaiteessa Magdalan Marian kuvia kyllä esiintyy, mutta hänet on niissä esitetty tavalla, joka pohjautuu niin kutsutun syntisen naisen traditioon, jota ortodoksinen kirkko ei tunne. Alexander Wikström tuo esiin ajatuksen, että Magdalan Maria oli todennäköisesti varakas ja arvostettu henkilö Magdalan kylästä. Tämä näkyy hänen yksilöikoneissaan, joita löytyy idän kirkon taiteessa vasta 1800-luvun lopulta lähtien.
Mirhaöljy, risti ja muna
Katselemme Nikolay and Natalia Bogdanovin tekemää ikonia Magdalan Mariasta, joka on toiminut alkukuvana monelle ikonimaalarille.
Magdalan Marian henkilöikoni.
Magdalan Marialla on kädessään hänelle tyypillinen attribuutti, mirhaöljyä sisältävä ruukku. Alexander Wikströmiä askarruttaa, miksi Magdalan Marian hiukset näkyvät päähineen alta. Yleensä naispyhien ikoneissa hiukset ovat tiiviisti päähineen sisällä. ”Hiuksien esittäminen saattaa olla perua 1400- ja 1500-luvun kreikkalaisista ikoneista, joissa ristin juurella muiden paikalla olleiden joukossa Magdalan Maria repii hiuksiaan ikään kuin aktiivisen surun merkkinä”, päättelee Wikström. Tällainen kuvaustapa on ollut yleistä itäisen Välimeren alueen ikoneissa.
Dimitry Mironenkon tekemässä ikonissa Alexander Wikströmin huomio kiinnittyy Magdalan Marian kädessä olevaan ristiin. Risti kädessä on yleensä marttyyrejä esittävien kuvien attribuutti, mutta Magdalan Mariahan ei ollut marttyyri. ”Helmin ja jalokivin koristeltu risti saattaa tässä ilmeisimmin olla ylösnousemuksen symboli”, päättelee Wikström. Molemmissa katsomissamme ikoneissa Magdalan Marialla on sininen aluspuku ja punainen mafori. Voimakas punainen väri viestittää ylösnousemuksen iloa ja valoa, uuden elämän riemua. Toisin kuin Magdalan Marian henkilöikoneissa, tapahtumaikoneissa hänellä saattaa usein olla vihreä asu. Vihreä on myös uuden elämän sekä helluntain väri.
Dimitry Mironenkon tekemässä ikonissa Alexander Wikströmin huomio kiinnittyy Magdalan Marian kädessä olevaan ristiin.
Näissä katsomissamme ikoneissa ei kummassakaan ole toista Magdalan Marialle tyypillistä attribuuttia, punaista kananmunaa, jonka esittäminen perustuu vanhaan legendaan. Sen mukaan Magdalan Maria olisi käynyt Rooman keisari Tiberiuksen hovissa kertomassa kristinuskosta ja Jeesuksen ylösnousemuksesta. Maria oli ottanut käteensä kananmunan ja esittänyt sen ylösnousemuksen vertauskuvana. Keisari Tiberius oli sanonut, että ylösnousemus on yhtä uskottavaa kuin se, että tuo kananmuna muuttuisi yhtäkkiä punaiseksi. Näin oli sitten tapahtunut, kananmuna Magdalan Marian kädessä muuttui punaiseksi.
Punainen kananmuna on ylösnousemuksen vertaus.
”Älä koske minuun”
Tarkastelemme seuraavaksi laajemmin tunnettua ”älä koske minuun” -ikonia. Tämä edessämme oleva ikoni kuuluu itäisen kirkon ikoneihin, vaikka sen kuvasto onkin lainattu lännestä.
Älä koske minuun -ikoni kuvaa Kristuksen ilmestymistä Magdalan Marialle. Magdalan Maria kuvataan tyypillisesti punaisessa viitassa. Kreetan koulukunnan ikoni 1500-luvulta.
Alexander Wikström lukee alkuun katkelman Johanneksen evankeliumin 20 luvusta ja korostaa kohtaa, jossa kerrotaan, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina oli muista käärinliinoista erillään omana käärönään. Tässä on viittaus Jeesuksen kasvoja esittävän käsittä tehdyn ikonin historiaan. Hikiliina katosi myöhemmin ja sen pohjalta alkoi elää legenda käsittä tehdystä ikonista. Yllä olevassa ikonissa käärinliinat ja hikiliina on esitetty tarkasti.
Johanneksen evankeliumin 20 luvun kohdassa, jossa Magdalan Maria viimein tunnistaa Jeesuksen, Jeesus sanoo hänelle ”noli me tangere” eli ”älä koske minuun”. Noli me tangere -ikonit esittävät tätä evankeliumin kohtaa. Tämäkin ikonityyppi on päässyt melko myöhään, 1400–1500-luvulla, itäisen kirkon kuvastoon. Venäläisissä ikoneissa Alexander Wikström ole tätä ikonityyppiä nähnyt, mutta jälkibysanttilaisen ajan kreikkalaisissa ikoneissa kylläkin. Tässä tarkastelemassamme ikonissa kädet ovat ”arkaillen ojentuneina”, ilman attribuutteja. Hiukset ovat auki ja asu on punainen, kuten tässä ikonityypissä on tapana.
Alexander Wikström kiinnittää huomionsa Kristuksen viitan siniseen väriin. Yleensä ylösnousseen Kristuksen asu on vaalea tai oranssi, mutta sininen vaate voisi tässä symbolisoida ihmiseksi syntymistä. Ilmeisesti halutaan painottaa, että Jeesuksen ruumis on oikeasti kuolleista noussut, eikä kyse ole vain jostain ”aaveesta” tai astraaliruumiista. Magdalan Marian viitan väri on ylösnousemusta symbolisoiva dynaaminen punainen. Merkille pantavaa tässä tarkastelemassamme ikonissa on myös se, että tuolle ajalle tyypillisesti Jeesuksen ja Magdalan Marian sanomat repliikit on kirjoitettu vähän niin kuin sarjakuvamaisesti ikoniin mukaan myös. Tämä on sallittua vieläkin.
Keskusteluhetkemme on päättymässä, vaikka ikonien värien, asetelmien ja attribuuttien merkityksistä riittäisi asiaa loputtomiin. Valamon kuusikujalta siivilöityy jo iltapäivän valoa.
Artikkelin kirjoittaja haastatteli ikonimaalauksen opettaja Alexander Wikströmiä Valamossa.
