Magdalan Maria – apostolien apostoli – on yksi kristillisen perinteen mystisimmistä henkilöistä. Varhaiset tekstit (Raamattu, Nag Hammadin tekstikääröt) kertovat hänen erityisasemastaan Jeesuksen rinnalla, ja jotkut ovat leikitelleet ajatuksella, että Magdalan Maria olisi ollut jopa Jeesuksen puoliso.
Kristinuskon varhaisina vuosina Magdalan Marian merkitystä vähäteltiin, ja paavi Gregorius Suuri päätti saarnassaan vuonna 591 tehdä hänestä prostituoidun. Tämän perättömän väittämän kumosi vasta Paavi Paavali IV vuonna 1969.
Independent-lehden huhtikuussa 2019 julkaisemassa verkkoartikkelissa kardinaali Gianfranco Ravasi, Vatikaanin silloinen kulttuuriministeri, toteaa, että Magdalan Marian maine tahrattiin taiteen kautta. Hänen mielestään “on tärkeää löytää Magdalan Marian todelliset kasvot. Hän edustaa naisellisen aspektin merkitystä Kristuksen rinnalla.” Gianfranco Ravasi viittaa tuolla lausumallaan ilmeisestikin läntisen kirkon kuvaston maalauksiin, joissa Magdalan Maria usein esitetään aistillisena hahmona. Idän kirkon ikoneissa Magdalan Maria on perinteisesti kuvattu arvokkaana henkilönä, hiukset päähineellä peitettynä, kädessään öljyastia tai Kristuksen ylösnousemusta symbolisoiva värjätty kananmuna.
Samaisessa Independent-lehden artikkelissa Magdalassa sijaitsevan Magdala-instituutin johtaja Jennifer Ristine toteaa, että kun uudelleen analysoidaan Magdalan Marian mainetta, voidaan nähdä, että hän oli todennäköisesti korkeamman sosiaalisen statuksen omaava nainen, varakas henkilö, joka seurasi Jeesusta ja tuki tätä sekä opetuslapsia varallisuutensa avulla. Ristine toteaa myös, että Maria Magdalenalla on ratkaiseva rooli Uudessa testamentissa. Hän kuljettaa mukanaan kristinuskon keskeistä sanomaa. Hänen todistuksensa voima ja kyky puhua totuuden puolesta puhuttelee tämän päivän naisia ja vaikuttaa läpi vuosisatojen. (Vapaa käännös on tämän artikkelin kirjoittajan).
Magdalan Maria tutustuu Jeesukseen tämän ajettua hänestä pois riivaajahenkiä. Mutta oliko Mariassa oikeasti riivaajahenkiä ja jos oli, mistä tällainen sekopäisyydeksi tulkittava tila johtui? Garth Davisin ohjaama ja Helen Edmundsonin sekä Philippa Goslettin käsikirjoittama elokuva Maria Magdaleena (2017) esittää tulkinnan, jossa Maria hylkää vanhempiensa valitsemat aviopuolisoehdokkaat, minkä jälkeen vanhemmat leimaavat hänet järkensä menettäneeksi. Magdalan Maria karkaa kotoaan ja lähtee seuraamaan Jeesusta.
Mitä Magdalan Marialle tapahtui sitten Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen? Hän oli ensimmäinen, joka näki ylösnousseen Jeesuksen, ja juoksi kertomaan tästä muille opetuslapsille. Magdalan Maria rohkaisi muita opetuslapsia näiden pelätessä omaa kohtaloaan Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen, mutta todennäköisesti hän itse kuitenkin lähti Jerusalemista melko pian.
Kirkkomme opettaa, että Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen Magdalan Maria matkasi yhdessä evankelista Johanneksen kanssa Efesoon, jossa hän kuolikin. Muunkinlaisia näkemyksiä on. Provencen alueella Ranskassa uskotaan vahvasti tarinaan, että hän joutui joko vapaaehtoisesti tai väkisin heitettynä laivaan, joka oli ohjauskyvytön. Laiva ajautui Ranskan eteläiselle rannikolle Marseillen lähelle pieneen kalastajakylään. Paikka kantaa nykyään nimeä Saintes-Maries-de-la-Mer. Rantauduttuaan maihin alkoi Magdalan Maria joukkoineen etsiä suojaa temppeleiden porteilta. Kun kävi ilmi, että temppelit olivatkin pakanallisia, ryhtyi Maria saarnaamaan evankeliumia. Tuolloin kristittyjä vainottiin, ja Magdalan Maria halusi saada tilanteeseen muutoksen. Hän kävi Marseillen prinssin ja tämän puolison puheilla pyytämässä vainojen lopettamista. Vastapalvelukseksi hän rukoili jälkikasvua tälle lapsettomalle pariskunnalle, joka oli turhaan yrittänyt saada lasta uhraamalla epäjumalille. Tarina on polveileva: lapsi syntyy, äiti ja lapsi hukkuvat välillä, prinssi löytää heidät uudelleen elossa ja vasta sen jälkeen kristinuskon levittäminen sallitaan silloisella Ranskanmaalla.
Tarinan mukaan julistettuaan kristinuskoa eri puolilla Provencea Magdalan Maria vetäytyi asumaan noin kolmeksikymmeneksi viimeiseksi vuodekseen Sainte-Baumen vuorialueella sijaitsevaan luolaan, joka tuolloin oli vielä muille tuntematon. Enkeleiden kerrotaan tuoneen hänelle taivaallisia aterioita, vaatteinaan hänellä oli vain koko kehon peittävät pitkät hiuksensa. Ennen kuolemaansa hänen kerrotaan kohdanneen vuorialueelle tulleen erakon ja selittäneen tälle elämäntarinansa. Magdalan Marian uskotaan pyytäneen erakkoa kertomaan Maximinukselle, että tämä vielä löytäisi hänet kappelistaan. Sen jälkeen enkelit veivät Magdalan Marian mukanaan viimeiselle ehtoolliselle, ja piispa Maximinus hautasi hänen ruumiinsa paikkaan, jonka viereen hänen oma ruumiinsa myöhemmin laskettiin.
Sainte-Baume sijaitsee alle kahdensadan kilometrin päässä Nizzasta länteen päin. Kun Nizzan seutu oli ennestään tuttua, ja tiesin alueen hyvin toimivan julkisen liikenteen, päätin tehdä pienen pyhiinvaelluksen dominikaaniveljien ylläpitämään paikkaan nimeltä Sanctuaire de Sainte Marie-Madelaine (Magdalan Marian pyhäkkö). Matkalla voisin syventyä paremmin Magdalan Marian merkitykseen ja kohtaloon.
Pyhiinvaellus alkaa
Koska matkani ajoittui helatorstain tienoille, varasin majoituksen Hôtellerie de la Sainte-Baumesta jo hyvissä ajoin ja maksoinkin sen. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että nilkkani murtuisi seitsemän viikkoa ennen matkalle lähtöä ja joutuisin jännittämään, pääsenkö lainkaan lähtemään. Lukuisat esirukoukset kantoivat (Jumalan kiitos!) ja olin lähtöpäivänä siinä kunnossa, että mielestäni hyvinkin jaksaisin vaeltaa vuorilla. Onnen kantamoisena sain myös arkkipiispa Leon siunauksen matkalleni, sillä tapasin hänet eräässä Helsingin metropoliittakunnan säätiön järjestämässä tilaisuudessa lähtöä edeltävänä iltana.
Lähdin helatorstain aattona varhaisella aamulennolla Nizzaan ja kun pääsin sinne, kaupunki alkoi vasta heräillä, kiitos aika- ja kulttuurierojen. Lähikuppilan edullisen aamiaisen jälkeen lähdin kahden tunnin bussimatkalle kohti Brignolesia. Olin suunnitellut löytäväni sieltä jonkin kahvilan heti linja-autoaseman tuntumasta, mutta linja-autoasema on muutama bussikatos torin laidalla, kahviloita ei näy lähipiirissä. Löydän kuitenkin pienen sekatavarakaupan, josta ostan hedelmiä ja vettä loppumatkaa varten.
Päästessäni Saint Maximiniin totean niin kutsutun linja-autoaseman täälläkin olevan vain muutama bussikatos, paikallisen lyseon edustalla. Lukiolaisten koulupäivä on juuri päättynyt ja opiskelijat ovat täyttäneet bussikatokset. Sade on muuttunut rankaksi. Päätän ottaa taksin, jonka saaminen ei sitten olekaan aivan helppoa. Olin saanut matkailutoimistosta neljän eri taksiyrittäjän puhelinnumerot, joita alan tapailla hiljalleen sateeseen liukenevasta paperista. Ensimmäinen kertoo ehtivänsä paikalle noin 40 minuutin kuluttua, seuraava kertoo olevansa Marseille’ssa (yli 60 kilometrin päässä), kolmas ei vastaa. Soitan uudestaan sille ensimmäiselle, ja hän tulee luvattuun aikaan paikalle.
Sanctuaire de Sainte Marie-Madeleinen suojissa
Saavun perille Sanctuaire de Sainte Marie-Madeleineen suoraan illallispöytään. Täällä ruokailuajat ovat täsmälliset. Kun päiväohjelmassa lukee, että illallinen alkaa klo 19.15, ruokarukous käynnistyy tarkalleen silloin. Dominikaaniveljet valitsevat kullekin tulijalle istumapaikan niin, että pöydät täytetään mahdollisimman tiiviisti. Veljet myös tarjoilevat ruuat isoista vadeista, vinkkaavat tarvittaessa jonkun avukseen. Pääsen istumaan läheltä Sveitsin rajaa tulleen pariskunnan viereen. He osaavat jonkin verran englantia, ja ranskaksi pidetyn esittäytymiskierroksen jälkeen vaihdan heidän kanssaan englantiin. Ranskalaiseen tyyliin syödään kolmen ruokalajin illallinen. Viinipullot kiertävät pöydissä, ruoka on vaatimatonta perusruokaa, mutta hyvin maustettua. (Tämä illallinen ei kuulunut varaamaani puolihoitoon, ja joudun maksamaan siitä hämmästyksekseni vain 14 euroa).
Helatorstain messu pidetään klo 11 Sainte Baumen luolassa. Siellä, missä Magdalan Marian uskotaan asuneen kolmenkymmenen vuoden ajan. Koska jalkani on vielä puolikuntoinen, lähden nousemaan vuorelle hyvissä ajoin ennen muita. Luolalle johtaa kaksi reittiä, Chemin du Canapé ja Chemin des Roys. Molemmat ovat suunnilleen saman pituisia, alle 2 km, mutta Chemin des Roys’n sanotaan olevan helpompi. Kun pääsen polkujen haarautumispisteeseen, päätän kuitenkin valita Chemin du Canapén, koska se vaikuttaa vehreämmältä ja jännittävämmältä.
Vesipisaroita alkaa tipahdella, ja puen ylleni sadeviitan, jonka olin viime hetkellä pakannut reppuuni juuri ennen kotoa lähtöä. Polku on alkuun varsin helppokulkuinen, poimuuntuneet kalliot ja puunrungoilla pengerretty maa-aines muodostavat loivat portaat, joita pitkin on helppo nousta ylös. Välillä tosin on polun varrelle kasautunut kivenmurikoita, joita pitää kierrellä harkiten. Maastokengät olisivat olleet parempi vaihtoehto kuin lenkkarit, totean, mutta niiden mukaan ottaminen olisi merkinnyt painavampia kantamuksia. Välillä levähdän kaatuneista puunrungoista tehdyille penkeille ja katselen ikiaikaisia kallioita. Jos Magdalan Maria on täällä liikkunut, hän on nähnyt nämä samat kivimuodostelmat, noussut luolalle samoja kivenmurikoita kierrellen.
Pyhä luola
Kiertelen ympäri luolaa, jota on vahvistettu erilaisin tukirakennelmin. Perällä on komea alttari ja jälkeenpäin rakennetun tyylikkään fasadin ikkunoissa hienot lasimaalaukset. Luola on todella iso, paljon suurempi kuin kuvittelin. Tänne mahtuisi asumaan pienen kylän verran ihmisiä.
Luolaan alkaa valua väkeä, tuttujen hotelliasukkaiden lisäksi muualta tulleita. Jotkut tuovat mukanaan luonnonkukkia ja asettavat niitä isoina kimppuina alttarin eteen. Kynttilöitä on monta kokoa, sytytän omani sivualttarille syvemmälle luolaan. Papin aloittaessa puheensa en ensin alkuun hahmota siitä yhtään mitään. Kuuloni terästäytyy, kun kuulen lauseen “Ne me touche pas” eli “älä koske minuun”. Pappi keskittää sanomansa tuohon Raamatun kohtaan, jossa Magdalan Maria kohtaa haudalla ylösnousseen Jeesuksen, ei alkuun tunnista häntä, vaan luulee puutarhuriksi. Harmittaa, että en osaa ranskaa niin hyvin, että ymmärtäisin kaikki papin puheen nyanssit. Tuo kyseinen Raamatun kohta on niin kiistelty, että olisi tärkeää kuulla hänen tulkintansa siitä.
Johanneksen evankeliumin 20 luvun mukaan Jeesus sanoi: »Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.» – Miksi Jeesus sanoi ”Älä koske minuun”? Katselen valojen ja varjojen leikkiä luolan katossa, ja hetken ajan näen kalliopoimujen muodostavan kynttilöiden valossa nuoren naisen hahmon. Nainen kantaa ruukkua kädessään ja hän liikkuu kevyesti, hiusten liehuessa askelten tahtiin. Tumma hahmo hänestä vasemmalla voisi olla Jeesus… Näinkin sen voisi ajatella menneen: Jeesus näkee Magdalan Marian saapuvan öljyruukkunsa kanssa valmiina ruumiin voiteluun ja toppuuttelee hänen aikeitaan sanomalla “älä koske minuun”, sillä eihän hän vielä ole kuollut eli “en vielä ole noussut isän luo”. Tällainen kohtaus olisi helpompi sovittaa näyttämölle, ilman sen syvällisempiä teologisia pohdintoja.
Lähden messusta, kun katoliset aloittavat ehtoollisensa. Käväisen vielä luolan suuaukon tuntumaan rakennetussa pyhiinvaeltajille tarkoitetussa tilassa. Kivisessä rakennuksessa on takka täynnä polttopuita, pitkä pöytä, penkit, astioita ja mikroaaltouunikin. Syön eväshedelmäni ja tyhjennän vesipulloni ennen kuin suuntaan alas vuorelta. Vesisade on yltynyt jo todella rankaksi ja kallioiset portaat liukkaiksi. Vaikka olin ajatellut palata takaisin sitä helpompaa reittiä, valitsen kuitenkin Chemin du Canapén. Luotan siihen, että sen ikivanhat penkereet pysyvät paikoillaan rankkasateellakin, siitä toisesta reitistä en tiedä. Alastulo on kuitenkin paljon vaativampaa kuin oletin. Maa-aines on liejuuntunut ja levinnyt liukkaille kiville. Koska nilkkani on vielä luutumistilassa, taiteilen jokaisen askeleen huolella, etten vain loukkaisi sitä uudelleen. Ukkonen on alkanut jyristä ja maa täristä. Jumalan kiitos, pääsen ilman kompurointia lopulta tasaiselle maalle.
Lounas on messun vuoksi tavallista myöhempään ja huomaan ruokasalin täyttyneen koululaisryhmistä. Dominikaaniveli sijoittaa minut ilokseni sen jo edellisenä iltana tutuksi tulleen pariskunnan viereen. He kertovat lähtevänsä heti lounaan jälkeen Saint Maximiniin. Siellä basilikassa on Magdalan Marian pääkallona pidetty kallo. Olin jotenkin unohtanut tuon kuuluisan reliikin! Olin kyllä lukenut siitä ja sijoittanut sen mielessäni virheellisesti tänne Sanctuaire de Sainte Marie-Madeleineen. Kun siitä ei ollut täällä mitään havaintoa, en muistanut koko kalloa.
Kaakaota ja evankeliumia
Lepäilen lounaan jälkeen huoneessani ja kuuntelen rajuilmaa. Ikkunan raoista tuulee sisään eikä huoneessa ole minkäänlaista lämmitystä. Vanhan kivirakennuksen lattia on jääkylmä, ainoa vähän lämpimämpi paikka on kylpyhuone. Käväisen alakerran kirjastossa selailemassa satoja vuosia vanhoja hauraita kirjoja, niin hauraita, että ne tuntuvat murenevan pelkästä kansien avaamisesta. Joidenkin kirjojen välistä löydän vankempaa tekoa olevia postikortteja, ehkä jonkun lukijan vanhoja kirjanmerkkejä. Yritän varata paikan illallispöytään, mutta kuulen koululaisryhmän täyttäneen ruokasalin niin, ettei sinne enää mahdu. Katselen ikkunaluukkujen välistä edelleen jylläävää sadetta ja pohdin Nag Hammadin tekstikokoelmista löytyvän Marian evankeliumin antamaa kuvaa Magdalan Mariasta, valoisasta ja pelottomasta naisesta. Tuota evankeliumia ei ole hyväksytty Raamatun teksteihin. Haen alakerrasta kaakaon ja päätän muuttaa suunnitelmiani. En jäisikään seuraavaksi päiväksi enää Sainte-Baumeen, vaan lähtisin Saint Maximiniin Magdalan Marian reliikille taksilla heti aamusta. Vuorille en uskaltaisi enää mennä liukastelemaan, eikä alueella ole oikeastaan muuta tekemistä, kun matkamuistokauppakin on jo koluttu. Lähetän tekstiviestin Taxi Cedricille, jolta sain kyydin hotellille ja kysyn, ehtisikö hän paikalle aamukymmeneksi. Kuittaus tulee välittömästi “Slt ok”.
Olin ajatellut aamulla vielä lueskella kirjastossa, mutta taksinkuljettaja laittaa viestin jo puolta tuntia ennen sovittua aikaa ja kertoo olevansa hotellin edessä valmiina lähtöön, jos minulle vain sopii. Sopiihan se, reppu on valmiiksi pakattuna ja hyppään kyytiin. Lähdemme kiemurtelemaan vuorenrinnettä alas sateen edelleen jatkuessa.
Pyhä pääkallo
Saint Maximinin basilika on nimetty aiemmin mainitun piispa Maximinuksen mukaan. Se on reliikkiensä vuoksi kuuluisa pyhiinvaelluskohde. Taksi tuo minut suoraan sen pääoven eteen ja huikkaa perääni “Bon courage!”. Basilikassa on näin varhain vain muutamia turisteja. Lähden kiertelemään isoa tilaa ja luotan, että Magdalan Marian pyhä pääkallo tulee kyllä vastaan. Jostakin kuuluu jumalanpalveluslaulua, mutta äänen suuntaa on vaikea hahmottaa. Lopulta, kun olen kiertänyt koko basilikan, huomaan, että laulu tulee alhaalta kryptasta. Huomaan myös kryptan edustalla olevan kyltin, joka kertoo, että siellä se reliikki on. Ahtaassa kammiossa on jonkinlainen palvelus meneillään, ja jään odottamaan sen päättymistä. Laskeudun sitten ikivanhoja portaita alas ja hahmotan ensin vain kryptan seinustalla olevat sarkofagit. Tilaan jäänyt pappi kääntyy puoleeni ja kysyy, haluanko nähdä Magdalan Marian reliikin. Kun vastaan myöntävästi, hän osoittaa suoraan edessäni olevaa kultaisten enkeleiden ympäröimää pääkalloa. Jostakin syystä en huomannut sitä, vaikka se hohtaa voimakkaasti pienessä tilassa. Näky on vaikuttava. Tummunut kallo ja mustat silmäaukot muodostavat kullan kanssa rajun kontrastin.
Kylmäävä ajattomuuden tunne virtaa tilaan. Onko tuossa otsa, jota Jeesus on suudellut? Ajatus on tosi yhtä paljon kuin epätosi. Jos ei se olisikaan totta, niin monet tuhannet ihmiset ovat seisseet tässä ja ajatelleet sen todeksi. Heidän pyhät ajatuksensa ovat ehkä jääneet leijumaan näkymättöminä energiahiukkasina tilaan ja muodostavat kallon ympärille jonkinlaisen eteerisen kehän. Samanlaisia tuntemuksia olen joskus kokenut rakastettujen ikonien läheisyydessä. Tämä on kuitenkin voimakkaampaa.
Kun pääsen ulos kryptasta ja basilikasta, lähden kiertämään pientä ja idyllistä Saint Maximinin kaupunkia. Aurinko on alkanut paistaa. Reliikki vetää kuitenkin magneetin lailla puoleensa, ja palaan basilikan edustan kahvilaan tunnelmoimaan ja miettimään vanhojen luunpalasten merkitystä. Kristityt ovat toiselta vuosisadalta lähtien vaalineet marttyyreille ja muille pyhille kuuluneita luunpalasia ja muita jäänteitä uskoen, että nämä tuonilmaisiin menneet henkilöt olivat läheisemmässä yhteydessä Luojaan ja voisivat siksi toimia meidän esirukoilijoinamme ja suojelijoinamme. Siksi heidän reliikkejäänkin alettiin etsiä ja taltioida.
Läntinen kirkko uskoo Magdalan Marian reliikkejä uskotaan muuallakin: Vezelayn kirkossa Burgundissa, minne ne todennäköisesti on siirretty Saint-Maxiministä. Vähän ennen pyhiinvaellusmatkaani kuulen yllättäen kerrottavan, että myös Föglön kirkosta Ahvenanmaalta on löydetty hänen pieni reliikkinsä. Se on sittemmin kadonnut.
Palaan Nizzaan samaa reittiä kuin tulinkin eli Saint Maximinista Brignolesiin ja sieltä Nizzan linja-autoasemalle. Vietän Nizzan ihmisvilinässä vielä yhden yön ja päivän ja totean, että matka olisi ollut viisaampaa ajoittaa niin, että ensin olisi viettänyt muutaman päivän Nizzassa ja sitten lähtenyt vasta pyhiinvaellukselle. Paluu pyhäkön rauhasta turistikaupunkiin on nimittäin pieni shokki, vaikka kaupunki on yhtä ihana kuin joskus ennenkin.
Kotiin päästyäni huomaan kaipaavani vielä lisävalaistusta kaikkeen lukemaani ja kokemaani. Mietin pitkään, uskallanko ottaa yhteyttä emeritusprofessori Antti Marjaseen, jonka kirjoittamia tekstejä Magdalan Mariasta olen matkan aikana lukenut. Löydän hänen yhteystietonsa Helsingin yliopiston sivuilta ja kirjoitan viestin. Antti Marjanen vastaa muutamien päivien kuluttua ja suosittelee luettavakseni Susan Haskinsin kirjaa Mary Magdalen – Myth and Metaphor. Lämmin kiitos hänelle tästä! Lataan kirjan välittömästi Amazonista ja täydennän tätä tekstiäni erityisesti Magdalan Marian Provenceen saapumiseen, siellä vietettyihin alkuvuosiin sekä reliikkeihin liittyvillä tiedoilla ja uskomuksilla.
Kuvat: Kirsi Maaria Koskelin sekä DepositPhotos
Lähteet:
Raamattu, Uusi testamentti
Antti Marjanen: The Woman Jesus Loved – Mary Magdalene in the Nag Hammad Library & Related documents (Brill, 1996)
Susan Haskins: Mary Magdalen – Myth and Metaphor (Pimlico 2005)
https://www.independent.co.uk/news/world/middle-east/mary-magdalene-feminism-metoo-jesus-disciples-apostle-christianity-judaism-pope-francis-vatican-a8281731.html luettu 31.5.23
Lue seuraavaksi
