Pitkälle kolmattakymmentä lasten- ja nuorten kirjaa, sekä useita tv-sarjoja kirjoittanut Annina Holmberg julkaisi ensimmäisen romaaninsa vuonna 2010. Kaiku kertoi tyttärenä, äitinä ja naisenakin toteutumisesta kahden teatterivaikuttajan ainoana lapsena. Vuonna 2017 ilmestyneessä Tahto ja hohto – Ritva Holmbergin taiteilijantie– elämänkerrassa lukija pääsi tutustumaan suurelle yleisölle ehkä tuntemattomamman dramaturgin ja ohjaajan elämänkaareen. Teos oli koskettava, sivistävä, mutta myös hervottoman hauska kirja. Samaa voi sanoa syksyllä 2022 ilmestyneestä Riivattu ja Siunattu – Kalle Holmbergin elämä ja teot– kirjasta.
Holmberg on onnistunut juoksuttamaan vajaa 500-sivuisessa elämänkerrassa kattavasti kansien väliin niin Kalle Holmbergin elämän kuin teotkin. Juuria unohtamatta kirjassa käydään läpi Holmbergin lapsuus ja nuoruus, häkellyttävä teatteriura ja vuoroin muilta, mutta vielä enemmän itseltään vaatineen kulttuurivaikuttajan eri vaiheet. Kirja avaa myös hyväksyntää, rakkautta ja mielenrauhaa tavoittelevan miehen sielunmaisemaa. Elämänkaaren viisaammalla puolella sisäistä näyttämöä kohti kääntyvän himokävelijän tarina tulee kerrotuksi tavalla, joka sulattaa epäilevämmänkin sydämen. On myös raikasta lukea millä intensiteetillä ja jopa hulluuteen asti irrottelevalla heittäytymisellä teatteritaidetta tehtiin vain vajaa parivuosikymmentä sitten. Holmbergeita eivät normityöajat tai aina muutkaan rajat pidätelleet. Tällaiset elämänkerrat ovat lukuaarteita, jollaisia osuu harvoin kohdalle.
Intiimi lukukokemus ilman tirkistelyn makua
Kirjailijatytär on ollut aitiopaikalla kokemassa ja todistamassa kirjan päähenkilön elämää ja vaiheita omasta ainutlaatuisesta tulokulmastaan. Muistaen, että yksityinen kasvaa kirjallisuudeksi vasta kun tutkittu, nähty tai koettu on etäännytetty subjektiivisesta objektiiviseksi. Lopputuloksena on intiimi lukukokemus ilman tirkistelyn makua – elämäkerta, jossa ulkoisten näyttämöiden lisäksi lukija pääsee kokemaan Kalle Holmbergin sisäisestä maailmasta nousevia elämällisiä tarinoita. Teosta kuljettaa lapsuudenmaisemista aina viimeiseen lepoon suvaitsevaisuuden, lempeyden ja terveen kipakkuudenkin synergia.
Riivatun ja siunatun kirjoittaminen tai julkaiseminen ei ollut kuitenkaan kirjailijalle itsestäänselvyys. Tytär kertoo alkusanoissa ehtineensä jo haudata lapsena tekemänsä päätöksensä kirjoittaa vanhempana myös isästään. Ajatus alkoi tuntua turhalta viimeistään sen jälkeen, kun Kalle itse tai Peter Von Bagh ja Pekka Milonoff kirjoittivat samasta aiheesta omat kirjansa. Onneksi kustantaja Touko Siltala ymmärsi muistuttaa Annina Holmbergin omaavan aiemmista julkaisuista poikkeavan näkökulman – oman ainutlaatuisen kohtansa isänsä ja tämän elämän sekä töiden tai muiden tekojen todistajana.
Sisarusten yhden merkityksen sanotaan olevan se, että he ovat ainoita kenen kanssa voi sydämensä kyllyydestä olla ylpeä vanhemmistaan. Tai arvostella heitä – ulkopuolisten kehut tai haukut saavat lapsen ennemminkin takajaloilleen. Lukiessa tuleekin mieleen, että Annina Holmbergin kirjoittamat kirjat ovat olleet ainoana lapsena kirjailijana myös ne puuttuneet sisarukset, joiden kanssa on voinut puida ensin äitinsä ja sitten isänsä hyviä, hurjia mutta myös nurjia puolia. Kansien välissä on objektiivisen kuvauksen lisäksi voinut antaa palaa – ymmärtää, ihmetellä ja ehkä vähän toruakin. Vaikeimpia elämänkohtia kuvatessaan kirjailijan rehellisyys kulkee kuitenkin käsikädessä lojaaliuden kanssa. Kirjan punaisena lankana on ymmärrys siitä, että samaan ihmiseen mahtuu monia, osin raivostuttaviakin puolia. Mutta ennen kaikkea kirjailija on saanut rakastaa ja myös ihailla isäänsä tai molempia vanhempiaan aina kun siihen ollut aihetta. Eli aika usein.
Yksi tyly arvio sai Kallen lopettamaan uransa teatteriohjaajana
Kalle Holmbergin ura ohjaajana on ollut huikea. Kaikki muistanevat Turun Kotkiksi kutsutun työryhmän ja vaikkapa sen ajan tuottaman Seitsemän veljestä- näytelmän. Tai Rauta-ajan ja sen tekemiseen liittyvät kirkkaat mutta myös liiankin tummat vedet. Sekä 80-luvun Dostojevski-tutkielman tyhjässä Ateneumissa ja lähes viisivuotisen Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla sekä Tuntematon sotilas– synteesin Tampereen Pyynikillä. Mutta niiden lisäksi Holmberg teki satoja muita toinen toistaan vaikuttavimpia ja kehutumpia näyttämö- ja ohjaustöitä. Kirjaa lukiessa yksi useimmin ääneen sanoituista lauseista lukijan suusta onkin, että ”Ai niin, se teki tämänkin! Ja tämän! Tämä vasta hieno olikin!
Mutta niin kuin joidenkin elämässä, ei myöskään kaikissa projekteissa ollut aina onnellista loppua. Tukholman Oopperaan ohjaamansa Wagnerin Ring ei mennyt niin kuin Kalle olisi toivonut ja lopulta hän sai ohjata 15 tuntisesta neliosaisesta esityksestä vain ensimmäisen. Siitä vierailusta jäi tyhjän olon lisäksi käteen aika erikoiset tuliaiset. Jätettyään kuninkaallisen kaupungin taakseen Holmbergien Tunturikadun kotiin ilmestyi paketti, joka lähettäjän mukaan sisälsi ohjaaja Holmbergilta Tukholman työhuoneelle jääneitä tavaroita. Kallen huumorintaju ei pettänyt siinäkään vaiheessa, kun paketista löytyi kondomeja. Hän räkätti jonkun muun omistamat ehkäisyvälineet nähdessään, että abortoidusta esityksestä jäi lopulta käteen vain käyttämättömiä kortsuja.
Kirjassa kuvataan myös miksi ja miten Tulitikkuja lainaamassa-näytelmän saama tyly arvio sai Kallen lopettamaan uransa teatteriohjaajana. Kirjassa avataan luovan työprosessin seurauksia tavalla, jonka voi tunnistaa vain toinen vastaavan kokenut taiteilija tai työmies. Yksi lehtijuttu voi vetää vessasta alas kuukausia tai vuosia tehdyn työn tavalla, jonka seuraukset voivat muuttaa kokonaisia elämiä. Annina Holmberg kuvaa kirjassa myös isänsä kuoleman jälkeen tapahtunutta yllättävää kohtaamista samaisen arvostelun tehneen toimittajan kanssa Valamon Trapesassa. Tytär näki viisaimmaksi poistua paikalta ja tylyjen sanojen sijaan kävellä luostarin hautausmaalle viimeiseen lepoon päässeiden vanhempiensa haudalle. Siellä sai rauhassa hengitellä ja muistella isän viisaita sanoja siitä miten mahdollisiin vihamiehiin kannattaa suhtautua. Ymmärryksellä ja anteeksiannolla.
Alkoholismista ortodoksisuuteen
Riivattu ja Siunattu-teos kuvaa koskettavasti myös sitä, miten alkoholi kasvoi hitaasti mutta varmasti Kalle Holmbergin elämässä kivasta tunnelmaa nostattavasta kaverista mustaksi aukoksi, josta ei lopulta pulpunnut iloa. Saati muutakaan hyvää tai rakentavaa. Nykykasvatuksellisesta näkökulmasta tyttärestä olisi saatettu tehdä jopa huoli-ilmoitus. Kasvavan lapsen elämää värittivät Anninan vauvana ollessa vanhempien yksiön ovesta ja myöhemmin töölöläisen kulttuurikodin ovesta sisään ja ulos kaikkina vuorokauden aikoina lappaavat vanhempien taiteilijaystävät. 60-70-luvulla ei ollut myöskään tavatonta jos tuskin kouluikäinen lapsi vietti pitkiä aikoja yksin kotona. Tai kävi illalla itsekseen nukkumaan vanhempien ollessa yhä töissä.
Keski-iän kynnyksellä Kalle Holmbergin elämää alkoi täyttää aika ajoin hurjan ja nuorempana myös alkoholin siivittämän työtahdin sijaan perhe-elämän rikkaus sekä koko ajan isomman osan sielunmaisemaa täyttävä ortodoksisuus. Uskon mukanaan tuomat kuuliaisuustehtävät olivat orgaaninen osa elämää. Tapahtui se sitten Valamon Ystävät ry:n hallituksessa, ystävien murheiden kuuntelijana kuin muiden raitistuneiden alkoholistien tukena. Pitkät kävelyt pitkin Töölönlahden rantoja tai souturetket kansallismaisemissa Ruoveden kesäpaikassa rauhoittivat levottoman sielun rauhatonta mieltä silloin kun elämä vyöryi yli liian raskaalla painolla.
Kun läheisen elämänlanka ohenee, mutta siitä on vielä vaikea päästää irti
Kirjallisuudessa ei liian usein kuvata sairastamiseen ja kuolemaan liittyvää ”hitautta”, siinäkin mielessä Annina Holmbergin vanhemmistaan kirjoittamat elämänkerrat tekevät kaivatun poikkeuksen. Kaikki meistä kun eivät lähde saappaat jalassa vaan matka kuoleman”laaksossa” voi olla pitkä ja läheisiltäkin kärsivällisyyttä sekä jaksamista vaativa tie. Kansien väliin onkin vangittu herkällä tavalla kaikki se mitä tapahtuu, kun läheisen elämänlanka ohenee, mutta siitä on vielä vaikea päästää irti. Kuin myös se miltä tuntuu menettää lyhyen ajan sisällä molemmat vanhempansa eli kirjaimellisesti koko lapsuudenperheensä. Mutta myös sitä miten iso tuki rakkaimmista on silloin kun koskee eniten ja kaipuu on suurin.
Ruovedellä, tyttären oman perheen kesäpaikaksi muuttuneessa, jumalaisen kauniin järven rannalla sijaitsevalla niemellä voi yhä aistia Kallen ja Ritvan hengen. Luojanluomalla kalliolla vierekkäin olevat tummaksi tervattu soutuvene ja kaunis risti kunnioittavat kunniapaikalla Kallen ja Ritvan muistoa. Vene ja risti onkin juuri oikea duo kuvaamaan elämän mittaisen liiton, mutta myös kulttuurihistoriaan jälkensä jättäneitä töitä yhdessä tehneen avioparin taivalta. Ja vaikka elämäkertakirjallisuus ei voi koskaan kasvaa kohteidensa kokoiseksi, voi se antaa lukijalle eliksiirin, jonka nautittuaan ei ole entisensä vaan täydempi ja sielultaan ravitumpi.