”En ole ehdottamassa esimerkiksi naispappeutta, mutta luulen, että koko ajan muuttuvassa yhteiskunnassa nuorille naisille on yhä vaikeampaa perustella, miksei ortodoksisessa kirkossa ole naispappeja.”
Kolmekymppinen Maria Mountraki on noussut yhdeksi kirkkomme kiinnostavista vaikuttajanaisista. Kreetalla syntynyt mutta Suomessa 4-vuotiaasta asti asunut Mountraki valittiin Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) keskuskomiteaan Suomen ortodoksisen kirkon ainoaksi edustajaksi. Toisen kansankirkkomme edustajana toimii arkkipiispa Tapio Luoma.
– On tärkeää, että keskuskomiteassa on nuoria, naisia ja maallikoita mukana tekemässä KMN:n suuria linjauksia, Mountraki sanoo.
Suomessakin suuren huomion sai hänen KMN:n yleiskokouksessa Saksan Karlsruhessa pitämänsä puheenvuoro, jossa hän sanoi, että kirkkomme ei anna samoja mahdollisuuksia naisille kuin miehille, ja ”jos naisena olen voimakastahtoinen, olen kiusankappale, jos olen vahva, en ole tarpeeksi kiltti niin kuin naisen ja tytön pitäisi olla.”
Hän kertoo saaneensa Suomessa monenlaista palautetta.
–Ehkä ei ymmärretty, että puhuin ortodoksisesta kirkosta yleensä, en vain Suomen kirkosta. Minulle myös kerrottiin, että naisethan voivat toimia kirkon somistajina, ikään kuin se olisi tasaveroinen tehtävä miehille tarjottuihin mahdollisuuksiin nähden. Kaipaan lisää naisten näkyvyyttä ja näkyvyyden normalisointia meillä ja muualla. Pidän esitetystä ajatuksesta, että tytöt voisivat toimia ponomarina. En ole ehdottamassa esimerkiksi naispappeutta, mutta luulen, että koko ajan muuttuvassa yhteiskunnassa nuorille naisille on yhä vaikeampaa perustella, miksei ortodoksisessa kirkossa ole naispappeja.
Pitkä kokemus Kirkkojen maailmanneuvostosta
Mountraki tietää mistä puhuu, onhan hänellä kokemusta paitsi kirkkomme nuorisotyöstä myös lukuisista luottamustehtävistä Helsingin ortodoksisen seurakunnan neuvostosta ja valtuustosta alkaen. KMN:ssa Mountraki on toiminut eri tavoin kohta vuosikymmenen ajan. Vuonna 2013 hän oli yleiskokouksen stuerttina, ja seuraavana vuonna hänet valittiin kansainvälisten asioiden komiteaan. Komiteassa toimiminen Mountrakin sydäntä lähellä, ja hän pääsee näkemään johdonmukaisen työn vaikutukset.
– Keskitymme joka vuosi yhteen alueeseen ja yhteen teemaan, esimerkiksi rasisminvastaisuuteen tai luonnon monimuotoisuuteen. Kuulemme alueen ihmisiä ja opimme myös itse paljon alueista, Mountraki kertoo ja myöntää, että työ edellyttää hurjasti matkustamista, joka on raskasta mutta palkitsevaa. Viimekin vuonna matkapäiviä on KMN:oon liittyen kertynyt kuutisenkymmentä.
Hän nostaa esiin kaksi erityisen vaikuttavaa matkaa vuosien varrelta.
– Vierailimme Kolumbiassa vuoden 2016 solmitun rauhansopimuksen jälkeen ja kävimme kuulemassa, miten valtio on pitänyt sopimuksesta kiinni. Tapasimme silloisen presidentin sekä FARC-sissiliikkeen edustajia. Työ ei koskaan pääty solmittuun rauhansopimukseen, vaan on erittäin tärkeää tukea eri osapuolia, että sopimusta myös noudatetaan.
– Fidzillä puolestaan pidettiin kaikkien aikojen ensimmäinen KMN:n kokous. Se oli tärkeää siksikin, että tähän asti he ovat joutuneet matkustamaan Eurooppaan kokouksiin. Tänä vuonna me kärsimme raskaan matkan rasitukset. Fidzillä näimme ilmastonmuutoksen seuraukset ja merenpinnan nousun. Me voimme täällä elää silmät kiinni, mutta he elävät ympäristössä, joka on muutoksessa käyttäytymisemme vuoksi.
Ortodoksienkin on tehtävä töitä oikeudenmukaisuuden puolesta
Kansainvälisestä politiikasta kandidaatiksi ja teologiasta maisteriksi valmistunut Mountraki seuraa aitiopaikalta myös Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa, jonka kirkkohallituksen ulkoasianosaston koordinaattorina hän toimii. Suomen hän näkee monin tavoin ekumenian edelläkävijämaaksi, ovathan esimerkiksi kaksi kansankirkkoamme toimineet sopuisasti pitkään. Tilanne ei kuitenkaan ole täydellinen.
– Joudun kyllä muistuttamaan töissä kirkkojemme tasaveroisuudesta, sillä välillä asetelma on sellainen, että isoveli neuvoo pikkuveljeä. Toisaalta meillä on yhteisiä ongelmia, joissa yhteistyö on tärkeää ja sitä voisi tiivistääkin. Molemmat kirkot kärsivät jäsenkadosta ja siitä, että lapsia kastetaan kirkkoon yhä vähemmän.
Evankelis-luterilaista kirkkoa on haastettu vuosien ja vuosikymmenten varrella monissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä liittyen esimerkiksi naisten ja seksuaalivähemmistöjen asemaan. Onko ortodoksinen kirkko päässyt helpolla yhteiskunnallisessa keskustelussa?
– Huomattavasti pienempänä kirkkona meidän ei ole ollut pakko ottaa kantaa kaikkiin kysymyksiin. On ehkä ajateltu, että tuo on luterilaisten keskustelu, me voimme jatkaa 2000 vuoden traditiolla. Saatamme keskittyä liikaa siihen, että taivas on se todellinen valtakunta, emmekä halua puuttua nyky-yhteiskunnan asioihin. Elämme kuitenkin tässä ja nyt, ja ortodoksienkin on tehtävä töitä oikeudenmukaisuuden puolesta.
Misogynia on yhteiskunnallinen ongelma
Mountraki korostaa, että yhteiskunta ja kirkko eivät ole toisistaan erillään eläviä saarekkeita.
– Esimerkiksi uuskonservatiivisuus on nostanut päätään Suomen kirkossa, koska samanlainen kehitys on meneillään yhteiskunnassa muutenkin. Misogynia on yhteiskunnallinen ongelma ja sitä on kaikkialla. Näemme sen asenteissa, lehdistössä tai vaikkapa Sanna Marinin kohtelussa. Totta kai maailma menee eteenpäin, paljon hyvää ja positiivista on tapahtunut, mutta ei vielä olla ihanteellisessa tilanteessa.
Mountraki on aina halunnut vaikuttaa, ja lapsuudestaan hän muistaa voimakkaan pyrkimyksen oikeudenmukaisuuteen. 15-vuotiaana Mountraki lähti mukaan ekumenian pariin isä Heikki Huttusen ansiosta.
– En ehkä aluksi aivan ymmärtänyt, miksi ekumenia on tärkeää, mutta isä Heikki osoitti sen käytännön kautta. Kirkkojen ja uskontojen yhteisymmärrys ja dialogi tukevat merkittävällä tavalla yhteiskuntarauhaa.
Hän nostaa isä Heikin myös esimerkiksi ihmisestä, joka on voinut ja halunnut antaa mahdollisuuksia toisille.
– Ne poikivat uusia mahdollisuuksia, jotka yhdistettynä omaan aktiivisuuteeni ovat vieneet näin pitkälle. Me kaikki voimme antaa toisille mahdollisuuksia maallikkona, delegaattina, pappina tai piispana.
Mountrakin kannustajia ja esikuvia on myös pyhissämme, joista hän nostaa esiin erityisesti pyhittäjä-äiti Maria Pariisilaisen.
– Hän oli lähellä omaa aikaamme elänyt nainen, joka rikkoi kaikin tavoin kaikkia hierarkioita ja rajoja. Kuulin hänen elämäntarinansa jo kriparilla, mutta palaan siihen aina uudestaan ja uudestaan. Ja joka kerta tajuan hänestä jotain lisää, jotain uutta ja merkittävää.
